Kategoriat
Yleinen

Asiakaskyselyn tulokset auttavat seuran kehittämisessä

Taekwondourheilijoiden kehitysehdotusten tueksi toteutettiin asiakaskysely tammi-helmikuun aikana. Kyselyyn vastanneita oli 40. Vastaajista 84 % on harrastanut seurassa kauemmin kuin vuoden. Kiitämme suuresti vastauksista! Vastaukset auttavat kehittämään seuramme toimintaa eteenpäin.

Vastausten perusteella vanhemmat toivoisivat, että 3–6v. voitaisiin jakaa 3–4 ja 5–6 –vuotiaisiin johtuen siitä, että lapset saattavat olla hyvinkin eri vaiheissa fyysistä ja psyykkistä kehityskaarta pienestä ikäerostaan huolimatta. Ryhmän 3–6v. sisäiset erot pyritään huomioimaan jatkossakin, mutta jakaminen on hankalaa tämän hetken tila- ja ohjaajaresursseilla. Toinen treeniryhmiin kohdistuva toivomus on perhetreeni. Perhetreeni on suunnitteilla, aloitusajankohta on kuitenkin aikaisintaan syksyllä. Perhetreeneistä kiinnostuneet, olkaa yhteydessä ohjaajiin.

Vastauksissa toivottiin käsitekniikoiden ja poomseharjoittelun lisäämistä sekä tekniikan hiomista ja toistomäärien kasvattamista. Toinen toive on, että vyökoevaatimuksista kerrottaisiin konkreettisesti ja käytäisiin läpi hyvissä ajoin ennen vyökoetta. Perustekniikoiden ja poomsen harjoittelua tehostetaan tarkentamalla harjoitusohjelmia ja saattamalla tarkempi harjoitusohjelma ohjaajien käyttöön. Lisäksi pyritään tarjoamaan harrastajille erillisiä liikesarjaleirejä. Vyökoevaatimukset julkaistaan lähitulevaisuudessa ja niiden läpikäyminen lisääntyy myös harjoitusohjelmia terävöittämällä.

Eteiseen toivotaan lisää siisteyttä ja tilavuutta. Vastaajista monet toivovat lisätilaa erikseen myös alkulämmittelylle/venyttelylle/kuntosalille, joka helpottaisi salissa liikkumista vuorojen vaihtumisen aikaan. Myös harjoitustilat ovat niukat erityisesti 7–10-vuotiaiden ja aikuisten alkeisryhmässä. Eteisen tilavuuden ja siisteyden parantamiseksi eteiseen hankitaan uudet kenkätelineet ja kuramatto pitämään sorat loitolla. Harjoitustilan niukkuudesta ollaan tietoisia ja sen korjaamiseksi työskennellään aktiivisesti.

Vastaajien mukaan myös myytävät tuotteet ja niiden hinnat voisivat olla paremmin esillä. Ohjaajien yleistä tietotasoa seuran päivittäisasioista kritisoitiin ja todettiin, ettei tarkkoja tietoja aina tunnu olevan kenelläkään. Tiedotusta parannetaan systemaattisesti ja myyntitiskin uudistaminen on suunnitteilla.

Kokonaisuudessaan monissa osa-alueissa ja avoimissa vastauksissa on tullut ilmi, että seura on vastaajien mielestä urheilullinen ja sillä on laadukas imago kotisivuista treeneihin. Ohjaajilla on vahva osaaminen ja he osaavat hommansa, treenit ovat laadukkaita ja monipuolisia. Seurassa on vastaajien mielestä avoin ja huumorintajuinen ilmapiiri. Uusien harrastajien on helppo tulla seuraan ja vanhemmat harrastajat ottavat uudet harrastajat avoimin mielin vastaan. Vastaajista 100 % on jokseenkin tai täysin sitä mieltä, että seurassa on hyvä ilmapiiri. Seurassa ei ole turhaa ”armeija-nillitystä” ja ”isompivöisten pokkurointia”, mutta silti tietty ohjaajien auktoriteettitaso on pystytty säilyttämään. Yleisarvosanaksi seura sai 4,4 (asteikolla 1–5).

Osa vastaajista toivoi enemmän mahdollisuuksia osallistua seuratoiminnan kehittämiseen ja ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi auttamaan seuran toiminnassa. Mikäli olet innostunut osallistumaan seuran toimintaan tai sinulla on jotain kehitysajatuksia, osaamista tai kontakteja, tulethan ohjaajien juttusille.

 Kyselyyn vastanneiden kesken arvottiin 10 tuotepalkintoa. Arvonnassa onni suosi seuraavia henkilöitä: 10-kortin voitti Markus Mustila, shortsit Konni Zilliacus, Kati Ikonen ja Samuel Penttilä sekä lippalakit Vesa Suomalainen, Matti Puromäki, Leila Kinnari, Mari Havakka, Jouni Koivisto, ja Kim Cederlöf. Taekwondourheilijat onnittelevat arvonnan voittajia!

 Mikäli olet kiinnostunut lukemaan salille toteutetun kehitysehdotuksen kokonaisuudessaan, voit pyytää sen Tanja Raiviolta osoitteesta: raivio.tanja@gmail.com


#tu11 #taekwondo #taekwondourheilijat #taekwondourheilijat2011 #aloitataekwondo


Uutiset



Soita meille: 0451827290
Käy itse tai lähetä perinteistä postia: Ristipellontie 14, FI-00390 Helsinki
OLEMME Avoinna arkisin 17.00-20.30 TAI SOPIMUKSEN MUKAAN

Lisenssi tarvitaan kilpailuissa sekä kaikissa liiton tapahtumissa. Lisäksi voit hankkia samalla edullisen harjoitteluvakuutuksen.


Sivu käyttää evästeitä käyttökokemuksen optimoimiseksi. Sivu ei tallenna käyttäjän tietoja. GDPR:n mukainen rekisteri- ja tietosuojaseloste.



fiSuomi
Powered by TranslatePress