Kategoriat
Yleinen

Tapiolan kevätkausi

Kevätkausi alkaa Tapiolassa uusin kujein. Treeneistä valtaosan tulee vetämään Petteri Kauppinen (4. dan). Petteri on sekä ottelun että liikesarjojen suomenmestari. Lisäksi hän on harjoitellut paljon lajin emämaassa Koreassa. Petteri tuo harjoitteluun erityisesti teknistä tarkkuutta ja ennenkaikkea hyvää fiilistä.

Sampo jatkaa maanantain harjoitusten vetäjänä ja sunnuntain harjoituksiin tulee vaihtuva vetäjä ja vaihtuvin harjoitusaihein.

Harjoituskartta muuttuu hieman, Edistyneet harjoittelevat yhä enemmän yhdessä ja myös alkeisryhmän treenit yhdistetään. Järjestelyllä saadaan kaikille riittävästi mahdollisuuksia osallistua harjoituksiin oman kiinnostuksen mukaan.

Harjoitusryhmät

Erilliset ottelutreenit jäävät pois, sillä syksyn kokemuksien mukaan, ottelua käydään läpi kaikissa harjoituksissa. Lisäksi muistutamme mahdollisuudesta osallistua otteluharjoituksiin Konalassa.

Tapiolassa harjoittelee 4 ryhmää:

– Lapset alle 14 vuotta, alkeet

– Lapset alle 14 vuotta, jatko

– Nuoret ja aikuiset yli 14 vuotta, alkeet

– Nuoret ja aikuiset yli 14 vuotta, jatko

 

tapiola kevätkauden aikataulu

Harjoituspaikat

Maanantai (Jousenkaaren koulu, Jousenkaari 10)

Tiistai (Tapiolan Urheiluhalli, Urheilupuistontie 2)

Torstai (Niittykummun koulu, Niittyportti 3)

Sunnuntai (Tuulimäen väestösuoja/ judosali 1, Itätuulenkuja 9)


#tu11 #taekwondo #taekwondourheilijat #taekwondourheilijat2011 #aloitataekwondo


Uutiset



Soita meille: 0451827290
Käy itse tai lähetä perinteistä postia: Ristipellontie 14, FI-00390 Helsinki
OLEMME Avoinna arkisin 17.00-20.30 TAI SOPIMUKSEN MUKAAN

Lisenssi tarvitaan kilpailuissa sekä kaikissa liiton tapahtumissa. Lisäksi voit hankkia samalla edullisen harjoitteluvakuutuksen.


Sivu käyttää evästeitä käyttökokemuksen optimoimiseksi. Sivu ei tallenna käyttäjän tietoja. GDPR:n mukainen rekisteri- ja tietosuojaseloste.



fiSuomi
Powered by TranslatePress