Kategoriat
Etusivu slider Yleinen

Essi ja Aino kovassa seurassa U.S. Openissa

Essin ja Ainon kisareissu suuntautui tällä kertaa hieman kotikulmia kauemmas aina rapakon taakse Las Vegasiin. Neljän päivän mittainen G2-tason U.S. Open keräsi taekwondo-huippuja ympäri maailman, joten melkoisen kovassa seurassa saivat Aino ja Essi suorituksensa hoitaa. Vaikka mitaleita ei saatu tällä kertaa tuliaisiksi, oli kokemus unohtumaton eikä kisatiimin raporteista päätellen todellakaan viimeinen Amerikan mantereella.

Alla vielä Essin raporttia kisoista:

“US Open on tältä vuodelta meidän osaltamme ohi ja tänään lähdemme kotimatkalle. Kilpailut olivat todella isot, yli 2000 osallistujaa. Siitä huolimatta järjestelyt toimivat hyvin. Säätöä aikataulujen ja päällekkäisyyksien kanssa oli, mutta muuten kaikki toimi hyvin.

Aino osallistui samana päivänä otteluun ja liikesarjoihin ja saikin juosta toisen ottelunsa jälkeen melkein suoraan lavalle esiintymään. Siitä huolimatta Aino selvitti tiensä jatkoon. Finaaliin Aino ei hyvistä suorituksista huolimatta valitettavasti päässyt. Taso on jo siinä sarjassakin hurja. Ottelussa Aino voitti hienosti ensimmäisen ottelunsa ja pääsi sillä kahdeksan parhaan joukkoon. Toisen ottelun vastustaja onnistui pakoilevalla tyylillään napsimaan pisteet voittoon. Tuomareiden toimintaa voisi hiukan kritisoida, ainakin näin poomsaeurheilijan silmin, mutta kaipa sitä täytyy vain olla niin hyvä että kukaan ei onnistu sellaisellakaan pelillä voittamaan. Ainon valmentajana toimi ottelussa Suvi Mikkonen ja yhteispeli näytti toimivan hyvin.

Lineaarinen alle 30-vuotiaiden sarja käytiin kokonaan battlena ja edeltävänä iltana julkaistut kaaviot näyttivät etenemisen kannalta oikein hyviltä. Puolisen tuntia ennen sarjan alkua kaaviot tehtiin yllättäen uusiksi ja sainkin ensimmäiseksi vastustajaksi USA:n MM-edustajan. Todella kova vastustaja laski hiukan tunnelmaa, mutta toisaalta se antoi myös vapauden tykittää ihan täysillä ilman mitään varmistelua. Siinä mielessä sain tehtyä kovat suoritukset, vaikka en onnistunut päihittämään vastustajaani. No, kaipa sitä pitää vaan olla niin hyvä että voi voittaa kenet tahansa. :)”

T. Essi

Image may contain: one or more people, ocean, beach, sky, outdoor, nature and water

Kuva Los Angelesin Long Beachilta. (Seuraavalle matkalle kaivataan kuvaajaa kunnon kameralla mukaan)


#tu11 #taekwondo #taekwondourheilijat #taekwondourheilijat2011 #aloitataekwondo


Uutiset



Soita meille: 0451827290
Käy itse tai lähetä perinteistä postia: Ristipellontie 14, FI-00390 Helsinki
OLEMME Avoinna arkisin 17.00-20.30 TAI SOPIMUKSEN MUKAAN

Lisenssi tarvitaan kilpailuissa sekä kaikissa liiton tapahtumissa. Lisäksi voit hankkia samalla edullisen harjoitteluvakuutuksen.


Sivu käyttää evästeitä käyttökokemuksen optimoimiseksi. Sivu ei tallenna käyttäjän tietoja. GDPR:n mukainen rekisteri- ja tietosuojaseloste.



fiSuomi
Powered by TranslatePress