Eura-Cup päätti liikesarjojen ranking-liigan 2019

Ottelun SM-kilpailuiden lisäksi Eurassa kilpailtiin liikesarjojen ranking-liigan viimeinen osakilpailu ja seuran urheilijat olivat tietty vahvasti edustettuna. Valmentajana kisoissa toimi Ville, jonka raportti tässä:

”TU:lta lähti Euraan joukko nuoria poomsekilpailijoita. Kadettityttöjen sarja koostui täysin TU:n tytöistä, Ainon voittaessa sarjan. Alex oli sarjassaan harmillisesti ilman vastustajia, sillä häneltä nähdyt kovat vedot olisivat tuoneet varmasti menestystä isostakin sarjasta. Junioripojissa Eero saavutti hopeaa, häviten porilaiselle kultamitalistille vain 0,06 pisteellä. Eerosta on tullut vakiokasvo Suomessa myös freestylen puolella, jossa hän teki jälleen hienon esityksen.

Alle 17v parisarjassa kilpailivat TU:lta Alex ja Aino, sekä Eero Mudo Lohjan Elvi Ollilan kanssa. Eerolle ja Elville hopeaa, Alexille ja Ainolle pronssia sarjan kuopuksina. Virallisissa WT:n säännöissähän kadeteille (12-14v) ja junioreille (15-17v) on omat sarjansa myös pareissa ja ryhmissä, mutta Suomen kisoissa näitä usein yhdistellään sarjojen koon kasvattamiseksi. Kadettityttöjen ryhmä (Bella, Sofia, Vickan) kohtasivat ryhmäsarjassa niin ikään vanhemman tyttöryhmän ja saivat hopeaa hienoilla suorituksilla.

Eurassa kisadebyyttinsä tekivät Noel ja Luca, Noelin saavuttaessa keltavöisten ilvesten yksilösarjassa hopeaa ja Lucan pronssia. He kilpailivat myös parisarjassa, jossa suoritukset eivät vielä aivan riittäneet mitaleille asti. Näissä sarjoissa Sofia ja Aino myös kunnostautuivat koutsin penkillä.

Eura Cupin päätteeksi jaettiin myös vuoden 2019 Ranking-liigan palkinnot, jossa TU:n mitalisijat olivat seuraavat:

Kultaa:
– Bella Buuri / Kadettitytöt
– Alex Jürgens / Kadettipojat
– Eero Halenius / Junioripojat
– Alina Niinivaara / Freestyle naiset
– Eero Halenius & Elvi Ollila (Mudo Lohja) / Parit U17
– Tiitu Sipilä & Eevi Huuskonen (EHT) & Mira Mänty (Hipko) / U30 Naisten ryhmä
– Bella Buuri & Victoria Hentunen & Sofia Sarala / Kadettitytöt ryhmä

Hopeaa:
– Victoria Hentunen / Kadettitytöt
– Eero Halenius / Freestyle miehet
– Laura Kinnunen & Jeppe Aukio (Vihdin Taekwondo) / Parit O30
– Elina Tikkanen & Nea Säynäjoki (Kumgang Taekwondo) & Linda Räkköläinen (Hipko) / U30 Naisten ryhmä
– Ville Lehtinen & Kim Rejman (HTKD) & Jeppe Aukio (Vihdin Taekwondo) / O30 Miesten ryhmä

Pronssia:
– Aino Kortelainen / Kadettitytöt
– Laura Kinnunen / O30 Naiset
– Ville Lehtinen / O30 Miehet
– Alex Jürgens & Victoria Hentunen / Parit U17

Tämän lisäksi TU11 oli koko kauden yhteisliigapisteissä Suomen toiseksi paras seura EHT:n jälkeen, kolmantena olevan seuran jäädessä kauas taakse.”