Kategoriat
Etusivu Yleinen

Pieni iskujoukko Polish Openissa

Polish Open 2021 käydään 11.-12.9. Varsovassa. Taekwondourheilijoita edustaa Juuli Mankonen ja Bardia Mirzaei. Joukkueen piti olla suurempi, mutta flunssa kaatoi Laurin ja Chahrazedin sängyn pohjalle ja kisa jää välistä. Kisa on muutenkin tavallista pienempi, vain 336 junioria ja 232 aikuista.

Sunnuntaina oli Bardian vuoro miesten alle 80 kiloisissa. Sarja oli ennakolta kovempi kuin Tallinnassa, joten haastetta riitti. Ensimmäisenä vastaan asettui Iso-Britannian Alipour Sohrab, joka oli myös tällä kertaa vahvempi.

Lauantaina otteli Juuli Mankonen tyttöjen alle 49 kilon sarjassa. Juuli pääi näin myös aloittamaan kisakautensa. Valmistautumista on haitannut sormivamma, joka esti osallistumisen Tallinn Openiin. Vastoin alkuperäistä tietoa vastassa oli Kreikan Kioskeroglou joka vei ottelun 24-4 ennen täyttä aikaa. Ottelussa näkyi turha varovaisuus ja vaikka Juuli alkoikin löytää otetta 2. erässä, jyräsi iso helleeni voittoon. Vaikka ottelu ei ollut missään nimessä parasta Juulia, oli siinä elementtejä, jotka vievät vielä pitkälle, kun kisarutiini saadaan kohdalleen.

 

Kaaviot: https://www.pztaekwondo.pl/web/materialy-do-pobrania,303.html

Sunnuntain live:

Court1

Polish Open G1 2021 Court1

Court2

Polish Open G1 2021 Court2

Court3

Polish Open G1 2021 Court3

Court4

Polish Open G1 2021 Court4

Court5

Polish Open G1 2021 Court5

Court6

Polish Open G1 2021 Court6

Tallenteet lauantailta:

Court1

Polish Open Youth 2021 Court1

Court2

Polish Open Youth 2021 Court2

Court3

Polish Open Youth 2021 Court3

Court4

Polish Open Youth 2021 Court4

Court5

Polish Open Youth 2021 Court5

Court6

Polish Open Youth 2021 Court6

 

Day 2 G1

Court1

Polish Open G1 2021 Court1

Court2

Polish Open G1 2021 Court2

Court3

Polish Open G1 2021 Court3

Court4

Polish Open G1 2021 Court4

Court5

Polish Open G1 2021 Court5

Court6

Polish Open G1 2021 Court6


#tu11 #taekwondo #taekwondourheilijat #taekwondourheilijat2011 #aloitataekwondo


Uutiset



Soita meille: 0451827290
Käy itse tai lähetä perinteistä postia: Ristipellontie 14, FI-00390 Helsinki
OLEMME Avoinna arkisin 17.00-20.30 TAI SOPIMUKSEN MUKAAN

Lisenssi tarvitaan kilpailuissa sekä kaikissa liiton tapahtumissa. Lisäksi voit hankkia samalla edullisen harjoitteluvakuutuksen.


Sivu käyttää evästeitä käyttökokemuksen optimoimiseksi. Sivu ei tallenna käyttäjän tietoja. GDPR:n mukainen rekisteri- ja tietosuojaseloste.



fiSuomi
Powered by TranslatePress