Kategoriat
Valmennusblogi

Kilpailijan polun ensiaskeleet Taekwondourheilijoissa

Harrastuksen aloittaminen

Taekwondourheilijoissa kaikki aloittavat perusryhmissä, joista valmentajat ohjaavat eteenpäin. Jo kokeneet kilpailijat, jotka jatkavat aikaisempaa harrastusta Taekwondourheilijoissa siirtyvät suoraan kilparyhmiin. Perusryhmistä voi siirtyä kokeilemaan harrastajaotteluun jo muutaman viikon harrastamisen jälkeen. Perusryhmissä harjoitellaan perustaitoja, jotka antavat hyvän pohjan kilpailuharrastukselle ja urheilemiselle tulevaisuudessa.

Harrastajakilpailuryhmät

Jo lyhyen harrastamisen jälkeen voi harrastaja siirtyä harrastajakilparyhmiin. Niiden tarkoituksena on tutustuttaa harrastaja kilpataekwondoon ja urheilemisen perustaitoihin. Ryhmien kynnys on matala ja niihin osallistuminen kuuluu perusharrastusmaksun piiriin. Taekwondossa kilpaillaan niin ottelussa kuin liikesarjoissakin ja molemmille on omat ryhmänsä. Alussa on mahdollista ja ehdottoman hyödyllistä tutustua molempiin kilpailumuotoihin.

Salikisat

Salikisoihin voi osallistua, jos on harjoitellut noin puoli vuotta perusryhmissä tai on osallistunut harrastajakilparyhmiin. Myös aivan aloittelevat voivat osallistua, mutta perustaitojen hallinta antaa paremman pohjan hyötyä salikisoista. Jos harrastaja ei halua vielä itse kokeilla ottelemista tai liikesarjan esittämistä, jo paikalle tuleminen ja tapahtuman seuraaminen antavat hyvät lähtökohdat osallistumiseen seuraavalla kerralla.

Salikisojen ideana on tarjota tutustumisväylä kilpailuihin tutussa saliympäristössä. Sääntöjä sovelletaan osallistujien kokemustason mukaan. Tapahtuman alussa lämmitellään ja käydään sääntöjen perusasiat läpi. Sääntöjen hienouksia selvennetään ja kilpailutilanteessa toimimista käydään läpi tapahtuman edetessä.

Kilpailut lasten ja harrastajien sarjoissa

Varsinaisissa kisatapahtumissa urheilijat on jaettu kokemustason mukaan eri sarjoihin ja ottelussa lisäksi painoluokkiin. Sääntöjä sovelletaan aloittelijoille sopiviksi, mm. pääkontaktia ei aloittelevien ottelijoiden sarjoissa käytetä. Kisatapahtumassa valmentajat auttavat ja tukevat harrastajaa pyrkien tekemään kisakokemuksesta positiivisen. Jokainen jännittää ensimmäisiä suorituksiaan, mutta jo jännityksen voittaminen ja oman suorituksen tekeminen tuovat itseluottamusta osallistua haastavampiin turnauksiin.

Kilparyhmät

Urheilijan kokeiltua siipiään harrastajakilpailuryhmissä, salikisoissa ja mahdollisesti myös oikeissa kisoissa, voi siirtyä eteenpäin kilparyhmiin. Sitoutuminen ja harjoittelumäärät kasvavat harrastajan kehittyessä kohti urheilijan elämäntapaa. Kilparyhmissä on tarjolla yhä enemmän harjoitusmahdollisuuksia ja harjoittelumaksukin on hieman korkeampi. Lisäksi kilparyhmäläisillä on käytössään mm. vapaaharjoitteluvuoroja itsenäiseen harjoitteluun, fysio- ja toimintaterapeutin tukea sekä kuntosali alennetuin hinnoin.

Valmentajat tukevat harjoittelua ja varsinkin nuoremmilla vanhempien tuki nousee yhä keskeisemmäksi.

Kilpaileminen rankingsarjoissa kotimaassa ja ulkomaan turnaukset

Kun alkuun on päästy, urheilijalla on tie auki aina MM-kisoihin (ottelu ja liikesarjat) ja Olympialaisiin asti (ottelu). Menestyminen vaatii kuitenkin sinnikkyyttä ja menestys huipulla on kovan työn takana. Kilpaileminen kansallisella huipputasolla ja kansainvälisellä tasolla on kuitenkin palkitsevaa ja hankitut kokemukset kantavat pitkälle aina myöhempään siviilielämään asti!

Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Valmennusblogi Yleinen

Syvennä osaamistasi – varaa yksityistunti

Perusharjoitusten ja lisäharjoitusten lisäksi Taekwondourheilijat tarjoaa yksityisopetusta harrastajille, jotka haluavat syventää osaamistaan jossakin osa-alueessa tehokkaasti. 

Yksityistunnilla harrastaja ja valmentaja keskittyvät tiiviisti yksittäisen osa-alueen harjoitteluun ja harrastaja saa välitöntä ja jatkuvaa palautetta suorituksistaan. Pelkästään yhdellä tunnillakin edistytään tämän vuoksi reilusti. Yksityistunteja pidetään myös kahdelle harrastajalle tai pienryhmälle.

Yksityistuntien hyviä puolia:

  • Voit harjoitella juuri sitä osa-aluetta, jossa haluat kehittyä. Esim:
    • Ottelutekniikka 
    • Uusi liikesarja tai liikesarjojen hiominen
    • Perustekniikka ja askeleet
    • Itsepuolustus ja askelottelut
    • Valmistautuminen vyökokeeseen
    • Fysiikkaharjoittelu 
    • Punttisaliharjoittelu
  • Saat välitöntä ja jatkuvaa palautetta suorituksistasi 
  • Voit sopia tunnin joustavasti omien aikataulujesi mukaan
  • Edullinen hinta 

Näin varaat yksityistunnin

Katso itsellesi sopiva harjoitusaika harjoituskalenterista >>

Olemme laittaneet kalenteriin valmiiksi ajat, jolloin valmentajamme ovat käytettävissä yksityistuntien vetämiseen, mutta voit ehdottaa aikaa näiden ulkopuoleltakin. 

Lähetä sähköpostia info@tu11.fi ja varaa tunti. Kerro samalla, mitä aihetta haluaisit harjoitella niin varaamme valmentajan sen mukaan. Tunnin voit varata myös suoraan salilta valmentajilta. Kilparyhmäläiset voivat käyttää Slackia tunnin varaamiseen. 

Voit sopia vielä valmentajan kanssa tarkemmin yksityiskohdista. Lähetämme laskun tunnista sen jälkeen. Tunnista saa treenimerkinnän vyökokeita varten. 

Huom! Muistathan, että tarjoamme kaikille lasten kilparyhmäläisille ilmaisen yksityistunnin kesällä, mikäli harjoitussopimus oli voimassa salin kiinniolon aikana loppukeväällä. 

Kategoriat
Etusivu Valmennusblogi

Pikaopas videoiden pika-analysointiin kisatilanteessa

Aluksi varoitus. Harkitse tarkkaan, kannattaako pikavideoanalyysejä tehdä. Kokemattomalla tai epävarmalla valmentajalla analyysit saattavat johtaa niin oman kuin valmennettavankin taktisen ajattelun sivuraiteelle ajautumiseen. Tärkeämpää on keskittyä ja valmistautua otteluun hyvin kuin tuijotella videoita ja kelailla asioita, jotka eivät välttämättä ole ottelun kannalta relevantteja. Muista että urheilijalle ei voi ennen ottelua selittää mitään takista analyysiä, viesti pitää kyetä tiivistämään kolmeen konkreettiseen toimintaohjeeseen, jotka urheilija uskoo pystyvänsä ja pystyy toteuttamaan ottelussa. Toisaalta analyysien tekoa voi kuivaharjoitella ja niiden tekemisessä ja tulosten kommunikoinnissa kehittyy nopeasti. Harjoitteluun riittää toimiva nettiyhteys sekä paperia ja kynä.

Olen tässä kirjoituksessa hahmotellut videoanalyysin käyttöä kadetti- ja juniorisarjoissa. Aikuisten kohdalla tilanne on hyvin erilainen, sillä G-rankkauksen logiikka heittää eteen viimeistään toisella kierroksella maailman top-20 urheilijan.  Näiden vastustajien kohdalla pika-analyysi ei tuota riittävää tulosta, vaan syvemmän analyysin painoluokan huipuista ja erityispiirteistä pitäisi tapahtua pidemmällä tähtäimellä jo kotona niin, että sitä voi hyödyntää jo harjoittelussa ja sen suunnittelussa.

Tilanne on varmasti tuttu kaikille G-kisoja kiertäneille valmentajille. Listat saapuvat puolilta öin ja avauskierroksien vastustajina on joukko tuntemattomia nimiä. Herätys on ennen seitsemää ja valintatilanne on hankala; pitäisikö mennä nukkumaan vai alkaa kollaamaan vastustajien videoita netistä. Tämän kirjoituksen tärkein ja paras neuvo on tämä: mene nukkumaan. Hyvin levänneenä kykenet auttamaan urheilijoita parhaiten.

Aamulla aikaa on hyvin. On punnitusta, urheilijan pukeutumista ja kaikkea muuta kisa-aamuun kuuluvaa. Käytä joutohetket hyödyksesi. Käy vastustajat läpi taekwondodatasta, googlen hausta ja tämän jälkeen videot youtubesta. Pyri luomaan kuva vastustajan kokemustaustasta, päätelmät toimivat pohjana analyysille.

Arvioi vastustaja ensin yleisilmeeltään. Mikä on perustaktiikka, mihin tilanteisiin pyrkii ja mikä on epämieluisa alue. Käytä omaa taktista kehikkoasi, jonka osaat muotoilla omalle ottelijallesi ymmärrettäväksi. Esittelen seuraavaksi omaan ottelukäsitykseeni sopivan mallini, jota voi käyttää lähtökohtana omassa työskentelyssä.

Valitse saatavissa olevista pätkistä sopivin tai korkeintaan kaksi sopivinta. Pyri löytämään mahdollisimman uutta materiaalia. Jos jossakin videossa tulevan vastustajan vastus vastaa oman ottelijasi tyyppiä, käytä sitä. Karsi pois ottelut, joissa vastassa on maailman top-5-10 vastustaja. Näissä altavastaaja on usein rakentanut otteluspesifin taktiikan, jolla pyrkii voittamaan ja ottelu ei kuvaa hänen omaa ottelutyyliään.

Tarkastelen ensimmäisenä urheilijan antropometriaa ja fyysisiä ominaisuuksia. Lähden tästä käsin pohtimaan etäisyksiä ja ottelun perusrytmitystä. Yleensä ottelu käydään neljällä perusetäisyydellä, joita kutsun lyhyeksi (n. 40 cm-clinch), puolietäisyys (n. 40 cm-metri), perusetäisyys (noin metri etujalkojen välillä) ja pitkä etäisyys (perusetäisyys + n. 30 cm). Painoluokkien mukaan tietysti etäisyyksiin lisäillään tai vähennetään senttejä.

Sitten käyn läpi millä etäisyydellä vastustaja on hyvä, eli tekee pisteitä ja puolustaa parhaiten. Ja mikä tärkeintä, miten vastustaja pääsee niille etäisyyksille, joille haluaa. Tähän asti on siis analysoitu liikettä. Tämä onkin tärkein ja usein hedelmällisin vaihe, sillä liikkeestä on usein helpointa löytää mahdollisuuksia.

Seuraavaksi käyn läpi tilanneratkaisut, kummalla jalalla, mikä tekniikka ja miten tilanne päätellään. Lisäksi tärkeää on, tekeekö ottelija pisteen tai pisteitä vai ei. Pitää osata erottaa rakentavat tekniikat ja ratkaisutekniikat sekä ymmärtää niiden yhdistelmät.

Lopuksi teen läpikäynnille puolustuksille. Missä virheet, miksi urheilija menettää pisteitä. On tärkeää katsoa koko ottelua. Jos vastustaja on esimerkiksi herkkä ottamaan varoituksia jossain tilanteessa, se pitää pystyä hyödyntämään.

Eräs seikka, joka nousee ajoittain esille, joskus ei, on ottelun sisäinen rytmitys. Osa ottelijoista pystyy rytminvaihtoihin, osa ei. Osalla on merkitystä varovaisella tai aggressiivisella aloituksella, joku taas kykenee kääntämään tilanteita ja otteluita viimeisessä erässä. Rytmitys pitää pystyä kommunikoimaan omalle valmennettavalle yhdellä virkkeellä.

Yleisenä ohjeena on etsiä toistuvuuksia ja löytää niistä mahdollisuuksia. Joskus onnistuu paremmin, joskus huonommin. Tärkeää onkin, ettei anna liikaa painoa videoanalyysille. Se on hyvä apuväline, mutta taktiikka pitää rakentaa oman ottelijan vahvuuksien varaan, eikä missään nimessä yksittäisen tai muutaman videon tapahtumien pohjalta.

Kategoriat
Valmennusblogi Yleinen

Liikuntataitojen oppiminen ja erilaiset opetustyylit taekwondovalmentajan näkökulmasta

Miten ihminen oppii uusia motorisia taitoja?

Ihminen oppii ensimmäiset motoriset taitonsa jo ennen syntymäänsä ja päästyään maailmaan tämä prosessi kiihtyy huimasti aivan kuten kaikki muukin oppiminen. Vauvat, taaperot ja pienet lapset ovat kuin pesusieniä, jotka imevät ympäristöstään tietoja ja taitoja ja yrittävät soveltaa näitä vaihtelevalla menestyksellä linkittäen ne jo opittuihin kokonaisuuksiin. Esimerkiksi kävelemään opetteleva lapsi yrittää sinnikkäästi säilyttää tasapainonsa ja jokainen pyllähdys korjaa suoritusta kohti oikeaa toteutusta. Merkille pantavaa on, että lapsi ei tarvitse varsinaista sanallista tai edes toistuvaa visuaalista opetusta, vaan oppimisprosessi on itseään vahvistava. Toki ylpeiden vanhempien kannustus, apu ja mahdollinen palkinto nopeuttavat oppimista.

Oppimisprosessi on yksinkertaistettuna pitkälti samakaltainen, olipa kyseessä sitten kävelemisen opettelu tai kiertopotkun tekniikka.

Ensi alkuun oppija tarvitsee jonkinlaisen visuaalisen, verbaalisen tai näitä yhdistelevän mallin motorisesta suorituksesta. Kävelemään opiskeleva lapsi on seurannut pitkään vanhempiensa tallustelua ja motivaatio kyetä itse samaan on ilmeinen. Liikkuminen nopeutuu huomattavasti, sitä ylettyy paremmin tarttumaan asioihin ja vanhemmat innostuvat selkeästi yrityksistä. Kiertopotkua treenaava harrastaja taas saa valmentajalta sanallisesti ohjeistuksen potkun eri vaiheista ja suoritustavasta. Lähes poikkeuksetta myös visuaalinen malli valmiista potkusta seuraa selostusta. Harrastajan tarkkaavaisuus ja motivaatio oppia uusia taitoja vauhdittavat tai hidastavat merkittävästi taidon oppimista. Valmentajan ja toimintaympäristö ovat tässä suhteessa hyvin ratkaisevia.

Jo mallin aikana oppijan mieleen muodostuu hahmotelma suorituksesta ja kyseisiä liikeratoja ohjaava hermosto aktivoituu. Uusia taitoja opeteltaessa luodaan uusia hermoyhteyksiä aivoihin ja samalla linkitetään opeteltava kokonaisuus johonkin jo opittuun. Esimerkiksi kiertopotkussa on paljon samaa kuin etupotkussa, jolloin jo opitun taidon myötä luodut hermotukset auttavat myös seuraavan taidon oppimisessa. Hahmotusvaihe on pitkälle tiedostamatonta prosessointia, mutta tarkkaavaisuuden ja keskittymisen suuntaaminen opeteltavaan asiaan vauhdittaa tietysti oppimista vahvasti siinä missä tarkkaavaisuuden herpaantuminen haittaa oppimista. Kävelemään opetteleva lapsi kaatuu, jos työmuisti kuormittuu liikaa esim. ärsykkeillä läheisestä TV:stä samoin kuin kiertopotkun oppijan suoritus häiriintyy, jos hän miettii opetteluvaiheessa seuraavaa juomataukoa.

Aivojen ja hermoston työstettyä jonkinlaisen mallin suorituksesta oppija kokeilee sitä käytännössä. Pienet lapset tekevät jatkuvasti kokeita siitä, miten keho käyttäytyy ja miten esimerkiksi painopisteen siirto vaikuttaa tasapainoon. Vastaavasti kiertopotkun oppija saattaa malttamattomasti kokeilla jo muutaman kerran suoritusta valmentajan vielä ohjeistaessa. Kaiken oppimisen, erityisesti motoristen taitojen, oleellisin vaihe on itse tekeminen. Kiertopotkun opiskelu lukemalla tekniikan vaiheet vaikkapa kirjasta on melko haastavaa, joskaan ei mahdotonta. Esimerkiksi mielikuvaharjoittelu perustuu tähän. Tällöin itse tekemisvaihe vaan jää välistä ja harjoittelu perustuu täysin mielikuviin ja hermoyhteyksien luomiseen tätä kautta.

Motorisen suorituksen jälkeen oppija saa välittömän palautteen keholtaan suorituksen laadusta. Kävelemistä opetteleva pieni lapsi huomaa vaikutukset pyllähtäessään ja korjaa automaattisesti suoritusta seuraavalla yrityksellä. Vastaavasti kiertopotkun oppija huomaa heti, miltä potku tuntuu ja mihin suuntaan jalka päätyy lopuksi. Oppimisen alkuvaiheessa oleva oppija ei pysty vielä hahmottamaan kehollisia palautteita kovin hyvin tai ymmärtämään, miten ne vaikuttavat suorituksen laatuun. Harjoittelun ja toistojen kautta itsereflektiotaidot kehittyvät ja oppija kykenee yhä tarkemmin hahmottamaan suorituksensa kokonaisuuden, mahdolliset puutteet sekä erilaisia variaatioita. Palautetta suorituksesta antaa tietysti myös valmentaja sekä vertaiset.

Oppija yhdistää palautteet mielessään uudeksi malliksi oikeasta suorituksesta ja sykli alkaa alusta. Näin taito kehittyy toistojen ja palautteen muodostaman syklin kautta. Hermoyhteydet sekä taidon suorittamiseen tarvittavat fyysiset ominaisuudet kehittyvät, jolloin suorituksesta tulee jatkuvasti helpompi ja automaattisempi toistaa. Alkuvaiheessa kiertopotkun harjoittelua oppija joutuu vielä keskittymään jokaiseen potkun osakomponenttiin erikseen ja iso osa työmuistista joudutaan varaamaan itse suoritukseen. Sen sijaan tuhansia kiertopotkuja tehnyt harrastaja osaa suorituksen lähes automaationa erilaisina versioina ja pystyy yhdistämään sen muihin opittuihin kokonaisuuksiin, esimerkiksi otteluliikkeeseen tai osaksi potkusarjoja. Huippu-urheilijat saavat tekemisensä näyttämään vaivattomalta ja helpolta nopeissakin tilanteissa. Suoritukset on harjoiteltu niin automaattisiksi ja hermoyhteydet niin vahvoiksi, että suorituskapasiteettia säästyy merkittävästi enemmän muihin toimintoihin.

Motoristen taitojen oppiminen on kiivainta lapsuusiässä, mutta vielä aikuisenakin pystyy omaksumaan uusia taitoja, joskin hitaammin. Tämän vuoksi lasten tulisi harjoitella mahdollisimman monipuolisesti erilaisia liikuntataitoja herkkyyskauden ollessa kiivaimmillaan.

Liikuntataitojen oppiminen on aina sosiaalinen prosessi

Lähes kaikki oppiminen on aina enemmän tai vähemmän sosiaalista toimintaa ja erityisesti oppimisen alkuvaiheessa ympäristön ja opettajan rooli korostuu. Ilmiöoppiminen, ongelmanratkaisu, tutkiva oppiminen sekä tehtäväoppiminen ovat olleet vahvoja trendejä pedagogisessa keskustelussa viime vuosikymmeninä ja niiden metodeja on sovellettu paljon myös liikunta- ja urheiluharrastuksissa. Pääajatus on, että vastuu oppimisesta siirtyy yhä enemmän itse oppijalle ja oppimismenetelmät yhä enemmän asian tekemiseen passiivisen tiedonsiirron sijaan. Oleellista on kuitenkin, että oppijaa ei heitetä heti syvään päätyyn ilman tukea tai työkaluja, joilla oppimista ylipäätänsä voi opettaa. Esimerkiksi. kiertopotkun erilaisten sovellusten pohdiskelu pienryhmissä voi olla hyvä oppimistehtävä, mutta tulokset jäävät laihoiksi, jos itse kiertopotkun harjoittelu on vielä vaiheessa. Oppijat eivät kykene yhdistämään vielä harjoiteltavaa taitoa muihin kokonaisuuksiin tai ymmärtämään vaihtelevuutta suoritustavoissa.

Valmentaja, oppija ja toimintaympäristö muodostavat kokonaisuuden, jonka keskiössä opeteltavat liikuntataidot ovat.

Kolmion kaikki tekijät vaikuttavat vaihtelevilla painotuksilla eri tilanteissa. Esimerkiksi nuori aloitteleva harrastaja tarvitsee huomattavasti enemmän valmentajan tukea uuden taidon oppimisessa kuin kokenut aikuisharrastaja. Vastaavasti aloittelija tarvitsee selkeän ja oppimista tukevan toimintaympäristön siinä missä konkari pystyy tekemään itsenäisen ja oppimista tukevan harjoituksen vaikka kotioloissa valmentajan ohjeistuksella.

Oppija itse vaikuttaa oppimisprosessin lopputulokseen suuntaamalla tarkkavaisuutensa ja keskittymiskykynsä opetukseen ja itse suoritukseen. Oppimista edesauttaa aktiivinen ja utelias suhtautuminen opeteltavaa taitoa sekä toimintaympäristöä kohtaan. Tämä näkyy esimerkiksi lisäkysymysten esittämisenä valmentajalle sekä aktiivisena kommunikointina harjoituskavereiden kanssa. harjoituksesta voi saada huomattavasti enemmän irti silloin, kun oppija asettuu tietoisesti vastaanottavaiseen ja avoimeen mielentilaan.

Toimintaympäristö pitää sisällään mm. treenitilan, harjoitusvälineet sekä harjoituskaverit. Hyvä tila mahdollistaa monipuolisten harjoitteiden teettämisen eikä itsessään rajoita valmentajan työkalupakkia. Hyvää tilaa voidaan myös rajata tai laajentaa tarpeen mukaan. Kattava harjoitusvälineistö antaa lisää vaihtoehtoja harjoitusten toteutukseen sekä auttaa itsessään huomion suuntaamisessa sekä oikeiden suoritustapojen löytämisessä. Esimerkiksi kiertopotkua harjoitteleva lapsi saattaa ymmärtää tekniikan liikeradan huomattavasti paremmin, kun hänellä on potkumaali, johon suunnata huomionsa. Vastaavasti harjoituskaverit ja vertaiset edesauttavat liikuntataidon oppimista silloin kun kaikki ovat asennoituneet myönteisesti opetustilannetta ja opeteltavaa asiaa kohtaan.

Harjoituksen suunnittelusta ja toteutuksen ohjaamisesta vastaa valmentaja. Reunaehtoina harjoitukselle toimivat edellä mainitut oppijat sekä toimintaympäristö. Valmentajan ydinosaamista onkin kyky tunnistaa oppijoiden tai ryhmä lähtötaso ja suunnitella harjoitus niin, että se palvelee heidän oppimistavoitteitaan parhaiten. Haasteena tässä on tietysti yksilölliset erot harjoitusryhmän sisällä.

Harjoitteiden tulisi olla riittävän haastavia, jolloin uusia hermoyhteyksiä syntyy ja opittavat taidot linkittyvät isompiin kokonaisuuksiin. Liian helppo ja yksitoikkoinen harjoittelu johtaa niin sanottuun ylioppimiseen eli harjoite ei enää kehitä kuin marginaalisesti eikä lisää kykyä soveltaa taitoa uusissa tilanteissa. Sen sijaan liian vaikeat harjoitteet syövät oppijoiden motivaation, kun taito ei tunnu mahdolliselta nykyosaamisen valossa. Parhaita tuloksia saavutetaan, kun helppoja ja vaikeita harjoitteita sekoitetaan yksittäisen harjoituksen sisällä, eikä aina edes lineaarisesti helposta vaikeaan. Esimerkiksi kiertopotkuharjoituksen voi suunnitella niin, että aina tekniikkajakson jälkeen taitoa potkua yritetään soveltaa osana vaikeampaa kokonaisuutta kuten ottelutekniikkana liikkeestä. Tämän jälkeen palataan taas tekniikkavaiheeseen hieman uudella näkökulmalla.

Valmentajan ammattitaitoon kuuluu myös oman lajinsa erityispiirteiden tunteminen sekä kyky soveltaa erilaisia opetustyylejä palvelemaan parhaiten oppimistavoitteita.

Taekwondon erityispiirteitä liikunta ja urheiluharrastuksena

Urheilulajin säännöt ja tekniset vaatimukset muodostavat harjoittelun reunaehdot ja sitä kautta uniikin harjoittelukulttuurin lajin sisälle. Ruohonjuuritasolla harjoittelukulttuurit toki voivat vaihdella vielä runsaastikin esimerkiksi seurojen tai eri tyylillä opettavien valmentajien välillä.

Taekwondon lajivaatimukset muodostavat erittäin laajan ja avoimen toimintakentän. Pelkästään yhden seuran sisällä saatetaan harjoitella:

  • Perustekniikoita
  • Liikesarjoja
  • Potkutekniikkaa
  • Ottelutaekwondoa
  • Murskaamista
  • Itsepuolustustaitoja
  • Akrobatiaa ja freestyle-liikesarjoja
  • Yleisliikuntataitoja
  • Kattavasti erilaisia fyysisiä ominaisuuksia

Monipuolisuus kannattaa nähdä enemmän mahdollisuutena kuin uhkana, vaikka välillä lajin laajuus ja opetusaiheiden runsaus saattaakin aiheuttaa päänvaivaa. Oleellista on ymmärtää, että laaja ympäristö tarjoaa perustan, jonka kautta erikoistuminen esimerkiksi kilpaotteluun toteutetaan. Lähes poikkeuksetta parhaat tulokset saavutetaan myöhäisen erikoistumisen kautta tarjoamalla monipuolinen ja virikkeellinen pohja ja painottamalla erikoistumista myöhemmällä iällä. Taekwondo mahdollistaa myöhäisen erikoistumisen erittäin hyvin. Harjoiteltavien pohjataitojen ja fyysisten ominaisuuksien kirjo on niin laaja, että sivulajia ei tarvitse rinnalle, joskaan ei tästä haittakaan ole. Lapsia ja nuoria tulisikin harjoittaa kaikissa lajin osa-alueissa ja kannustaa kilpailemaan molemmissa kilpamuodoissa, mikäli kilpaileminen ylipäätänsä motivoi harrastajaa. Juniori-iässä voidaan jo alkaa siirtämään painotusta esimerkiksi intensiivisempään kilpaharjoitteluun, mutta sillä edellytyksellä, että pohjaharjoittelu on tehty riittävän huolellisesti.

Kokonaisuuden voi hahmottaa ajattelemalla pohjataidot ja fyysiset ominaisuudet ydinharjoittelun keskiöön ja erikoistumisen osaksi tätä kokonaisuutta. Kuva on havainnollistus eikä kuvaa monimutkaista kokonaisuutta sellaisenaan.

Erilaisia opetustyylejä taekwondossa

Opetustyyli kuvaa valmentajan valitsemia toteutustapoja harjoituksen läpiviennissä. Karkeasti erilaisia opetustyylejä voidaan verrata mm. sen perusteella onko toiminnan keskiössä valmentaja, oppija vai kenties toimintaympäristö ja sosiaalinen konteksti. Perinteinen opetusmalli niin koulu- kuin urheilumaailmassa on ollut suosia opettajajohtoisia tyylejä, joissa valmentajan tai opettajan rooli on keskeinen ja oppijat ovat verrattain passiivisessa vastaanottajan roolissa. Taekwondo ei ole tässä suhteessa poikkeus. Perinteisessä taekwondoharjoituksessa valmentaja näyttää mallit, antaa ohjeet ja tämän jälkeen huutaa komentotyylisesti tahtia oppijoiden suorittaessa tekniikat yhdessä tahdissa. Soveltavammissa osuuksissa valmentaja määrittelee valmiiksi, millä tavalla sovellus toteutetaan ja harjoittelijat pyrkivät suorittamaan sen mallin mukaan.

valmentajalähtöisten opetustyylien hyvä puoli on siinä, että niiden avulla toimintaympäristö ja harjoituksen toteutus saadaan rullaamaan yleensä hallitusti ja suunnitelman mukaan. Lisäksi oppijat saavat valmiita malleja ja työkaluja, joilla taidon itsenäinen suorittaminen ja soveltaminen on myöhemmin mahdollista. Tämän vuoksi valmentajavetoiset opetustyylit soveltuvat erityisen hyvin alkeisryhmien ja lasten harjoitusryhmien opettamiseen.

Vahvassa valmentajavetoisuudessa on kuitenkin se haittapuoli, että se ei huomioi täysin oppijoiden yksilöllisiä eroja, lähtötasoja tai itsesäätelytaitoja. Nopeammat ja taitavammat oppilaat eivät pysty siirtymään haastavampiin suorituksiin siinä missä heikommat saattavat pudota kelkasta. Vastaavasti oppijoiden itsenäinen ajattelu ja taitoon liittyvä soveltamiskyky saattavat jäädä ohuelle pohjalle, ja äärimmillään taidon oppiminen ja suorituskyky linkittyvät pääosin valmentajaan, ohjeistuksiin ja ulkoiseen rytmitykseen. Esimerkiksi komentotyylillä treenattu ottelija saattaa huomata kisoissa olevansa kyvytön suorittamaan vahvaksi harjoiteltua ratkaisumallia kontekstin muututtua tutusta ympäristöstä erilaiseksi.

Oppijalähtöiset opetustyylit taas lähtevät siitä ajatuksesta, että oppijat ovat loppujen lopuksi aina itse vastuussa oppimisestaan ja, että kokeilemalla ja tekemällä itse oppii tehokkaimmin. Oppijalähtöisessä opetuksessa käytetään paljon erilaisia tehtäviä ja ongelmanratkaisua, jolloin oppijat joutuvat itse tekemään valintoja ja ratkaisuja.

Oppijalähtöisten opetustyylien hyvä puoli on siinä, että ne kehittävät luovaa ongelmanratkaisua ja kykyä soveltaa opittuja taitoja hyvinkin vaihtelevissa tilanteissa. Valmentajalla on myös paremmat mahdollisuudet ottaa ryhmäläisten taitotaso huomioon ja antaa tarvittaessa enemmän tukea niille, jotka sitä tarvitsevat. Nopeammin oppivat taas pystyvät siirtymään tehokkaammin haastavampiin suoritteisiin.

Isoimmat haasteet sen sijaan liittyvät siihen, että oppijoiden itsesäätelytaidot tai pohjaosaaminen ei välttämättä riitä itsenäiseen työskentelyyn annetuin tavoittein. Tällöin opetustulokset jäävät laihoiksi ja oppijoilla on aitoja haasteita päästä seuraavalle kehitystasolle itsenäisesti. Oppijalähtöiset harjoitukset on myös huomattavasti vaikeampi suunnitella niin, että intensiteetti pysyy kovana läpi harjoituksen. Kova treenihän ei ole itsetarkoitus, mutta välillä esim. luovaa tilanneharjoittelua tekevä ottelija kaipaa myös treenejä, joissa tahti tulee ulkoapäin ja suorituksia tehdään kovaa, paljon ja ne ovat riittävän yksinkertaisia.

On syytä muistaa, että mikään opetustyyli ei ole puhtaasti valmentaja- tai oppijalähtöinen vaan toimijat ovat aina läsnä erilaisin painotuksin. Opetustyyleistä ei myöskään kannata etsiä Graalin maljaa, joka olisi se yksi oikea tapa opettaa lajitaitoja. Oleellisinta on ymmärtää ryhmän lähtötaso, yksilöiden erot sekä toimintaympäristön reunaehdot ja muovata harjoitus näiden perusteella. Monipuolinen ja itsekriittinen valmentaja kykenee testaamana erilaisia tyylejä eri ryhmien kanssa ja löytää optimaalisimmat eri tilanteisiin. Hän pysyy myös avoimena uusille ajatuksille ja on lähtökohtaisesti valmis ottamaan oppijat huomioon, vaikka harjoitus olisi hyvinkin opettajavetoinen tai komentotyylinen. Hän kykenee myös tarjoamaan konkreettisia työkaluja, joilla edetä opeteltavassa taidossa seuraavalle tasolle tai sovellusvaiheeseen.

Seuraavaan taulukkoon on koottu yleisimpiä käytettyjä opetustyylejä ja annettu kaikista esimerkkiharjoite.

Opetustyyli

Opetuksen keskiössä

Toiminta ja tavoite

Esimerkkiharjoite

Komentotyylinen opettaminen

Valmentaja

Valmentaja näyttää ja selittää ohjeet kaikille yhteisesti. Suoritteet tehdään yleensä samaan aikaan opettajan komennosta. Palautteet ovat pääosin yhteisiä ja koko ryhmää koskevia. Vaatii vain vähän tilaa ja tehokkain keino pitää ryhmä kontrollissa. Oppijan rooli hyvin pieni.

Perustekniikan harjoittelu muodossa. Ohjaaja huutaa komennot.

Tehtäväopettaminen ja eriyttävä opettaminen

Valmentaja

Valmentaja antaa joko yhteiset ohjeet tai sitten erilliset ohjeet eri pienryhmille, jonka jälkeen harjoitellaan omaa tahtia määrättyä tehtävää. Valmentaja antaa sekä ryhmälle että yksilöille palautetta. Harjoitusvälineillä tehtäviä saadaan eriytettyä tehokkaasti. Valmentaja voi antaa tehtäviin erilaisia vaikeusasteita ja progressioita.

Tilanneharjoittelu ottelutreenissä. Harjoitellaan valmista tilannetta, jossa A potkaisee takajalalla ja B tekee vastaukseksi takapotkun. Suoritetaan omassa tahdissa vuorotellen. Valmentaja kiertelee antamassa palautteita ja lisäohjeita.

Itsearviointiin perustuva opettaminen

Oppija

Valmentaja antaa tehtävän, mutta oppijan tehtävä on itsenäisesti arvioida suoriutumistaan. Valmentajan on annettava selkeät ohjeet arviointikriteereihin, jotta oppijalla on tarpeeksi työkaluja korjata omaa suoritustaan. Valmentaja voi edelleen olla mukana antamassa palautteita.

Harjoitellaan kokonaisia liikesarjoja niin, että valmentaja antaa aina suoritusten välissä ohjeen, mihin kiinnittää huomiota. Oppijat arvioivat itse suorituksensa ja tekevät ne omassa tahdissaan.

Ohjattu oivaltaminen ja ongelmanratkaisu

Oppija

Valmentaja antaa oppilaille ongelman tai tehtävän, muttei suoraan ratkaisua siihen. Useimmiten ratkaisuja on monta ja oppija joutuu itse miettimään toteutustavan. Valmentaja voi ohjata oivaltamista apukysymysten ja vinkkien avulla tarvittaessa. Välineillä voi rajata ongelmia tehokkaasti.

Tilanneharjoittelu ottelutreeneissä. Valmentaja antaa A:lle tehtäväksi hyökätä pelkästään etujalan kiertopotkuilla ja B:n taas tulee kehitellä erilaisia puolustusratkaisuja tähän.

Luovuuteen perustuva opettaminen

Oppija

Valmentaja antaa tehtävän, jossa oppijat joutuvat itsenäisesti tai pienissä ryhmissä kehittämään jotakin uutta jo opittujen taitojensa pohjalta. Valmentaja antaa raamit tehtävälle, mutta muuten työskentely on vapaata ja painotus on opittujen asioiden luovassa soveltamisessa ja uuden kehittämisessä.

Lapsiryhmä jaetaan pienryhmiin. Ryhmät kehittävät itsenäisesti lyhyen taekwondonäytöksen. Tehtävää voi rajata tiettyihin elementteihin tai sitten antaa vapaasti kehittää näytös oman maun mukaan.

Pari- tai ryhmäohjaus

Oppijat yhdessä

Valmentaja antaa tehtävän tai sen pääpiirteet, jonka jälkeen sitä harjoitellaan pareissa tai ryhmissä niin, että toisille annetaan jatkuvasti palautetta ja oppijat ovat toistensa vertaisopettajia. Harjoitus voi perustua myös siihen, että oppilaista tehdään itse opettajia.

Liikesarjaharjoittelu pareina tai pienryhminä. Yksi tekee suorituksen ja muut antavat palautteen joko valmentajan ohjeiden mukaan tai itsenäisesti.

Esimerkkiopettaminen (valmentaja mukana)

Valmentaja ja oppija

Valmentaja antaa tehtävän, jonka jälkeen tekee itse mukana parina tai pienryhmässä. Valmentajan on kyettävä itse niihin suorituksiin, joihin toivotaan pääsevän oppijoiden kanssa. Palaute on hyvin yksilöllistä, mutta koko ryhmän toimintaa vaikea valvoa.

Kiertosparri, jossa valmentaja on itse mukana tekemässä. Hän antaa aina yksilöllisiä palautteita sille, kenen parina on.

Kannattaa siis testailla erilaisia tyylejä omassa valmennustyössä ja arvioida rehellisesti niiden vaikutusta oppimiseen. Myös yksittäisen harjoituksen sisällä voi vaihdella tyylistä toiseen ja usein tämä onkin tehokkain tapa oppia uutta ja soveltaa jo opittua.

Kategoriat
Valmennusblogi

Ajatuksia urheilun eetoksista

Taekwondosalillamme Konalassa harjoittelee suuri määrä nuoria urheilijoita, joiden edesottamuksia treeneissä ja kilpailuissa olen katsellut paitsi fyysisen tekemisen näkökulmasta, myös näiden nuorten ihmisten innostuksen, intohimon sekä voittoon ja tappioon suhtautumisen näkökulmasta. Oman seuran nuoria persoonia seuratessani on mieleeni aika ajoin noussut erilaisia epämuotoisia ja hieman jäsentymättömiä, mutta samaan teemaan kietoutuvia ajatuksia tämän urheilijan persoonan kehittymisen tai henkisen puolen – jos niin haluaa sanoa – ohjaamisesta. Asia ei ollut aktiivisesta mielessäni lähtiessäni eräänä iltana hiihtolenkille ja työntäessäni nappikuulokkeet korviini.

Tunnelmaan virittävän alkumusiikin jälkeen Jari Sarasvuo alkoi puhua minulle. Ensin lämmittelyksi pehmoisia joistain keväthippusista ja SAK:n mannasta, mutta Sarasvuon tarina lämpeni yhtä nopeasti kuin hiihtäjä Petikon vitosen alkunousuissa ja eteni itselleni merkitykselliseen aihepiiriin. 7.3.2016 Jari Sarasvuo puhui siis YLE Puheen ohjelmassaan [http://areena.yle.fi/1-3329073] urheilun eetoksesta. Tai oikeastaan eetoksista, joista hän kuvaili viisi arkkityyppiä.

Eetosmallit

  • Työn eetos
  • Menestyksen eetos
  • Virtuositeetin eetos
  • Hauskuuden eetos
  • Huolenpidon eetos

Nämä eivät toki olleet Sarasvuon omia ajatuskehitelmiä, eikä hän tietenkään näin väittänytkään. Katsoin lähteeksi kerrotun Kirsi Hämäläisen väitöskirjan [https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/18557] – Urheilija ja valmentaja urheilun maailmassa : eetokset, ihanteet ja kasvatus urheilijoiden tarinoissa” – esipuheen, jossa näitä käsitteitä hieman avataan. (Itse tutkimukseen on ehdottomasti tutustuttava myöhemmin paremmalla ajalla.) En tunnistanut itseäni täysin mistään ja tunnistin itseni kaikista. Kuten elämässä yleensäkään, eivät tosielämän ilmentymät tässäkään kohtaa liene tarkkoja kuvauksia teoreettisista ideoistaan, vaan yhdistelmiä ja muunnelmia puoliväkivalloin lokeroiduista teoriamalleistaan.

En aio tässä ruotia subjektiivista kokemustani mallien osuvuudesta omaan eetokseeni, tai päin vastoin. Enkä edes mahdollisuuksista nuorten urheilijoiden eetoksen ohjaamiseen tai muokkaamiseen, jätetään tälle jälkimmäiselle aiheelle oma kirjoitus myöhemmäksi. Nyt ajattelin kirjoittaa muutaman oman ajatuksen eetosmallin rakenteesta. En pääsääntöisesti ole mustavalkoisesti ajattelevaa tyyppiä, ja tässäkin kohtaa olen taipuvainen ajattelemaan, ettei mikään eetoksista ole absoluuttisesti paras, kirkkain ja tavoiteltavin malli. Sataprosenttisesti minkä tahansa eetoksen mukaan kulkeva urheilija törmännee näkymättömään seinään ennen koko potentiaalinsa ulosmittausta. Voisiko sen sijaan ajatella optimin olevan jonkinlainen koktail näitä arkkieetoksia, vaikkapa oheisenlainen eetospiirakka?

Optimaalinen eetosmalli, onko sellaista?

Millaisista palasista optimiurheilijan – jos sellaista nyt on olemassakaan – eetoksen sitten tulisi koostua, jos mikään valmiista malleista ei ole täysimääräisesti realisoituessaan täydellinen?

Työn eetokseen kuuluu ajatus työnteon ja kärsimyksen itseisarvosta. Menestyksellä ei ole merkitystä, jos sitä ei ole saavutettu tinkimättömällä ponnistelulla ja loputtomalla puurtamisella. Työn eetoksesta varmasti tarvitaan joitain osia. On päiviä, pidempiäkin jaksoja, joina harjoittelu ei tunnu mielekkäältä, tai ainakaan miellyttävältä ja hauskalta. Silloin ei ole pahitteeksi, jos työnteon eetos saa urheilijan vääntäytymään harjoituksiin, vaikka juuri sillä hetkellä ei tee mieli voittaa kilpailua tai näyttää kenellekään huikaisevia suorituksia. Kuitenkin puhtaana ilmentyessään työn eetos johtanee useammin sairastuvalle kuin palkintokorokkeelle. Pääkomponentiksi tästä ei siis ehkä ole?

Menestyksen eetos lienee kaikkein myrkyllisin täysimittaisesti elettynä. Tässä eetoksessa kaikki kumpuaa menestyksestä. Kaikki. Ihmisarvoa myöten. Jos vain voittamisella ja menestymisellä on merkitystä, on tällaisen ihmisen onnen hetket väistämättä turhan harvassa. Kokonaisuus jää onnettomaksi. Silti rippeitä tästäkin eetoksesta lienee mukana lähes kaikilla, jotka jonkinlaiseen kilpaurheiluun mukaan lähtevät. En ajattele näistä rippeistä suurta vaaraa olevan, kunhan ne eivät saa merkittävää jalansijaa ihmisen sisimmässä.

Virtuositeetin eetos on moraalisesti helppo ylevöittää ja nostaa jalustalle kannatettavimmaksi yksittäiseksi eetokseksi kilpaurheilun saralla. Kun ihmistä ajaa eteenpäin virtuositeetti, halu tehdä ylivertaisia suorituksia, ei urheilun keskiöön nouse harjoittelu eikä menestys, vaan suoritus. Tämä on lähtökohtana erinomainen. Tuolloin tällöin saattaa silti tämänkin eetoksen eteenpäin vievät voimat ehtyä, eikä pienistä avuista esimerkiksi puurtamisen tai menestymisen rintamilla ole haittaa.

Myös hauskuuden eetos kuulostaa lähtökohtaisesti kannatettavalta mallilta. Kun harjoittelu ja suorittaminen on hauskaa, seuraa siitä hyvin helposti määrällisesti ja laadullisesti tasokasta harjoittelua, joka taas johtaa menestykseen. Huipulla kilpailtaessa menestykseen tarvitaan hauskuuden lisäksi monesti viimeisen silauksen antava ikävältä tuntuva irvistysvaihe, joka ratkaisee lopulliset menestyjät. Jos hauskuuden eetoksen kaveriksi nousee hedonismi, eikä vaikkapa virtuositeetin tai menestyksen eetos, kääntyy voitto loppukirikamppailussa hyvin herkästi jollekulle muulle.

Huolenpidon eetos keskittyy yhteisöllisyyteen – toisistaan huolehtivassa ystäväpiirissä harjoittelemiseen ja kilpailemiseen. Tätä eetosta on eittämättä hyvä olla mukana myös yksilölajeissa, vaikka äkkipäätään ajatellen tämä varmastikin joukkuelajeissa korostuu. En parhaalla tahdollanikaan osaa nähdä vain ja ainoastaan tämän eetoksen ohjaamaa huippu-urheilijaa, vaikka lienee selvää, ettei reilu annos huolenpidon eetosta useinkaan pahitteeksi ole.

Eetospalikoiden suhteet ja vuorovaikutus

Urheilussa menestymisen vuokaavioon pitäisi mahduttaa järjetön määrä ytimessä ja taustalla vaikuttavua tekijöitä, mutta mitä näihin eetospalikoihin tulee, hahmottelin rakennetta seuraavasti. Kaiken pohjalla on harjoittelu (työn eetos), joka johtaa huikeaan suoritukseen (virtuositeetin eetos), joka johtaa menestykseen (menestyksen eetos). Tätä pinoa tukee sen laidoilta huolenpidon ja hauskuuden eetokset, jotka ikään kuin palauttavat pinon laidoilta putoamaan uhkaavan tekemisen takaisin menestykseen johtavaan pinomalliin. Tässä mallissa palikat voivat sitten olla eri kokoisia erilaisten persoonien mukaisesti.

Tämä kirjoitus on alunperin julkaistu Teemu Heinon blogissa osoitteessa HOJOMI.ES keväällä 2016. Painava asia ei vanhene!

Kategoriat
Valmennusblogi

Miksi kisaaminen jännittää ja miten jännitystä voi lieventää?

Mistä kisajännitys oikeastaan johtuu?

Jännittäminen on varmasti tuttu tunne jokaiselle urheilijalle ja lähes kaikki ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että jännittäminen ei tunnu kovin mukavalta. Jännittämisen kokeminen ja erityisesti reaktiot ja toimintatavat vaihtelevat suurestikin yksilöiden välillä. Toiset ovat ylilatautuneessa tilassa, eivätkä kykene olemaan hetkeäkään paikallaan siinä missä toinen menee veltoksi ja lihakset tuntuvat raskailta. On kuitenkin hyvä muistaa, että jännitys on myös suorituksen kannalta hyvä asia ja nimenomaan jännitysreaktion kautta keho valmistautuu optimaalisesti suoritukseen.

Jännittäminen on täysin luonnollinen reaktio uhkaavana koettuun tilanteeseen. Jännityksen laukaisee stressireaktio, joka taas syntyy siitä, että tulkitsemme alitajuisesti olevamme uhkaavassa tai vaarallisessa tilanteessa. Tämä puolustusreaktio on vanhempi kuin lajimme ja on ollut myös keskeinen selviytymismekanismi suurimman osan nykyihmisen ajasta maan päällä.

Tavallisesti ilmiötä tarkastellessa puhutaan kehon automaattisesta taistele tai pakene -reaktiosta, jonka tehtävä nimenomaan on automaattisesti ja nopeasti valmistaa keho tilanteeseen, jossa joudumme toimimaan kykyjemme äärirajoilla. Nopea toiminta esimerkiksi tiikerin vaaniessa läheisessä pusikossa on auttanut lajiamme selviytymään ankarista oloista, joissa vaarat ovat arkipäivää. Nykyään meidän ei tarvitse pelätä tiikereiden spontaaneja hyökkäyksiä, mutta reaktiomme uhkaaviksi koettuihin tilanteisiin on täysin identtinen esi-isiimme nähden.

Stressireaktio laukaisee kehossa kortisoli- ja adrenaliinipiikin, jotka taas ohjaavat hermostoa keskittämään kaikki oleelliset voimavaramme selviytymistä edesauttaviin toimintoihin. Tämä tarkoittaa esimerkiksi verenkierron lisääntymistä isojen lihasten ympäristössä sekä aivojen reaktiivisuutta ja havainnointia ohjaavilla alueilla. Sydämemme lyöntitiheys kasvaa, verenpaine kohoaa ja hengityksemme kiivastuu. Sen sijaan selviytymisen kannalta toissijaiset toiminnot kuten ruoansulatus tai aivojen analyyttisempiä osia ohjaavat alueet hidastavat toimintaansa. Tämän vuoksi esim. kisapäivinä vatsa on usein vähän sekaisin eikä ruoka maistu. Ajatus ei myöskään tahdo oikein juosta, mikä näkyy usein siinä, että unohdamme kisasuorituksessa asioita ja kokonaisuuksia, jotka saliolosuhteissa hallitsemme hyvin. Ne eivät vain ole juurtuneet tarpeeksi automaattisiksi toiminnoiksi.

Kisoissa jännittäminen siis johtuu siitä, että alitajuisesti tulkitset tilanteen uhkaavaksi, vaikka järjellä ymmärrätkin, että mitään kamalaa ei voi tapahtua. Reaktio on kuitenkin niin automaattinen, että et voi vain pakottaa kehoasi olemaan jännittämättä, eikä tähän ole syytäkään. Kuten sanottu sopiva määrä jännitystä parantaa suorituksen tasoa.

Jännityksen voimakkuuteen vaikuttaa erityisesti se, miten käsittelemme tilanteen ja minkälaisia ajatusketjuja se synnyttää. Näiden avulla voimme myös harjoittelun kautta oppia säätelemään jännityksemme määrää ja tätä kautta optimoimaan kisavirettämme.

Kuinka paljon on sopiva määrä jännitystä?

Stressireaktiossa ja jännitystilassa kehomme valmistautuu suoritukseen ja kilpailutilanteeseen ja olisikin huono ratkaisu kisasuoritusta ajatellen yrittää päästää eroon kaikesta jännityksestä. Oleellista on löytää ne itselle sopivat keinot, jolla jännityksen määrää ja tuntemusta voi säädellä niin, että kisasuorituksen koittaessa pystyy parhaimpaan suoritukseensa.

Yerkes-Dodsonin laki kuvaa stressitilan ja suoritustason välistä yhteyttä ja sen kehittivät jo 1900-luvun alussa psykologit Robert Yerkes ja John Dodson. Malli on tietysti yksinkertaistus monimutkaisista prosesseista, mutta se on kestänyt hyvin aikaa ja havainnollistaa hyvin myös urheilusuorituksissa tarvittavan optimaalisen vireystilan löytämistä.

Urheilijan on hyvä oppia havainnoimaan ja ymmärtämään, mihin hänen stressitasonsa tavallisesti asettuu kilpailupäivänä ja minkälaisia tuntemuksia ja ajatusketjuja siitä herää.

Osalla stressitaso ja jännityksen määrä kasvavat niin isoiksi, että ne alkavat haitata suoritusta. Tämä näkyy levottomuutena ja vaikeuksina keskittyä suorituksen kannalta oleellisiin asioihin. Urheilija pyrkii usein lieventämään jännitystä itselleen tutuilla tunnesäätelyn keinoilla. Toinen uppoutuu kuuntelemaan musiikkia, joka auttaa kehoa ja mieltä rauhoittumaan siinä missä toisella on pakonomainen tarve lämmitellä koko ajan ja pitää keho liikkeessä.

Toisilla taas stressitasojen nousu aiheuttaakin päinvastaisen reaktion eli keho alkaa tuntua raskaalta ja lamaantuneelta. Keho menee ikään kuin säästöliekille ja laskee stressitasoa mekaanisesti, jos siihen ei kyetä ajatusten tasolla. Tässä tapauksessa urheilijan tulisi löytää keinoja vireystilan nostamiseen esimerkiksi terävän lämmittelyn avulla.

Opi tunnistamaan omat stressireaktiosi

Jännityksen säätelyssä oleellista on ensi alkuun opetella tunnistamaan omat vakioreaktiot stressaavana koettuun tilanteeseen. Kannattaa aloittaa pohtimalla, miten jännitys muuttaa toimintaasi mielensisäisellä tasolla, kehollisina reaktioina tai käyttäytymisen muutoksina.

Mielensisäinen taso (kognitiiviset muutokset)
  • Ajatusketjut – minkälaisia ajatusketjuja jännitys saa sinussa aikaiseksi. käytkö esimerkiksi uudestaan ja uudestaan läpi mahdollisia lopputuloksia tai virheitä, joita saatat tehdä. Mietitkö paljon, mitä muut ajattelevat suorituksestasi tai tuloksesta?
  • Tunnetilat – Minkälaisia tunnetiloja kisapäivä ja kisasuoritus sinussa aiheuttaa. Koetko olevasi esimerkiksi pelokas vai kenties innostunut?
  • Tarkkaavaisuus ja keskittymiskyky – Pystytkö keskittymään suorituksen kannalta oleellisiin asioihin. Mihin tarkkaavaisuutesi suuntautuu ja minkälaisia asioita huomaat erityisesti?
  • Itsepuhe – Minkälaista itsepuheesi on kisapäivänä? Toistatko mielessäsi itsellesi positiivisia lauseita, jotka auttavat suorituksessa vai onko itsepuheesi enemmän lannistavaa ja valmistautuu jo etukäteen epäonnistumiseen?
Keholliset reaktiot (somaattiset muutokset)
  • Tuntemukset lihaksissa – Tuntuvatko lihaksesi jäykiltä ja raskailta vai onko olosi kevyt ja nopea?
  • Kiihtynyt syke ja hengitys – Tarkkaile hengitystäsi ja sydämesi lyöntitiheyttä
  • Perhosia vatsassa – Painostava olo vatsanpohjassa ja kenties kasvanut tarve käydä vessassa.
Muutokset käyttäytymisessä
  • Ryhti ja katse – Muuttuuko ryhtisi jännittäessäsi? Menevätkö hartiat lysyyn tai painuuko katseesi kohti lattiaa?
  • Aktiivisuuden määrä – Lisääkö vai vähentääkö jännitys aktiivisuuttasi? Tuntuuko siltä, että pitäisi koko ajan olla tekemässä jotain vai ennemmin, että olisi mukava käpertyä päiväunille?
  • Sisään- ja ulospäinkääntyneisyys – Otatko kilpailupäivänä enemmän vai vähemmän kontaktia muihin ihmisiin? Toisille ryhmän tuki voi jännittäessä olla tärkeää siinä, missä toinen haluaisi olla enemmän rauhassa.

Urheilijan mielessä ja kehossa siis tapahtuu monenlaisia muutoksia niiden valmistautuessa suoritukseen. Osa on helpommin havaittavissa kuin toiset, ja niiden muodostama kokonaisuus on yksilöllinen jokaiselle urheilijalle. Omien stressireaktioiden tunnistaminen on hyödyllinen taito, sillä ainoastaan niiden kautta voimme säädellä kokonaisviretilaamme harjoittelun kautta.

Kuinka säätelen omaa vireystilaani?

Olisi mukavaa, jos voisimme sormia napsauttamalla asettaa kehomme suorituksen kannalta täydelliseen viretilaan. Tämä taikatemppu ei kuitenkaan ole mahdollinen ja huipputasonkin ammattilaiset joutuvat jatkuvasti harjoittelemaan viretilansa säätelyä. Myös huippuja jännittää, vaikkei aina ulospäin siltä näyttäisikään. He ovat kuitenkin kokemuksen ja määrätietoisen harjoittelun kautta oppineet hyödyntämään stressireaktionsa osana valmistautumista kisasuoritukseen.

Seuraavaksi esitellään tapoja, jolla oman vireystilan ja jännityksen määrää voi säädellä, mutta kuten sanottu, näiden määrätietoinen harjoittelu myös kilpasuoritusten ulkopuolella on ainoa keino saada ne osaksi omaa työkalupakkia.

Harjoittele ja kilpaile paljon ja vielä vähän enemmän

Tämä ohje on melko ilmiselvä. Tekemällä jotain asiaa toistuvasti isoja määriä siitä kehittyy rutiini, ja rutiinit taas on helppo suorittaa olipa vireystila mikä tahansa. On selvää, että 40 kilpailua vuodessa kiertävä kokee kilpailutilanteen huomattavasti tutummaksi kuin kuusi kisaa kiertävä. Vastaavasti itseluottamus kilpailuissa syntyy ennen kaikkea tunteesta, että on harjoitellut ahkerasti ja tehnyt kaiken voitavansa treenisalilla.

Opettele tunnistamaan ja nimeämään tuntemuksesi kilpailupäivän aikana

Kuten aikaisemmin mainittu, omien tuntemusten ja kehollisten muutosten tunnistaminen on välttämätöntä, jos haluamme säädellä niitä. Tuntemusten nimeäminen (labeling) on jo itsessään vahva työkalu itsesäätelyyn. Pelkästään se, että pystymme toteamaan itsellemme rehellisesti, että tällä hetkellä jännittää ja se tuntuu tältä ja tältä, auttaa vahvasti pääsemään eroon kaikista niistä ajatusketjuista ja arvostelmista, joita tilanteeseen automaattisesti liitämme.

Yksi tehokas keino jännityksen lieventämiseen on määritellä sen aiheuttamat tuntemukset uudestaan innostukseksi. Kehollisesti nämä tuntemukset ovat lähes identtisiä, joten itsepuheen kautta voimme ikään kuin ”huijata” itsemme tuntemaan innostusta jännityksen sijaan.

Opettele kääntämään negatiiviset ajatusketjut ja itsepuhe positiivisiksi

Olipa ulkoinen tilanteemme mikä tahansa niin mielemme pyrkii jäsentämään sen jollain tapaa ymmärrettävään ja kontrolloitavaan muotoon. Tiikerin hyökätessä pusikosta meillä ei ole aikaa pitkille ajatusketjuille, jolloin toimimme puhtaasti stressireaktion ja automaattisten toimintojen kautta. Pitkittyneessä stressitilanteessa, esimerkiksi omaa suoritusta odotellessa, meillä on kuitenkin aikaa pohtia tilannetta.

Ajatusketjumme ovat kuitenkin usein kohtuuttoman negatiivisia samoin kuin itsepuheemme. Mielemme valmistautuu uhkaavassa tilanteessa pahimpaan mahdolliseen lopputulokseen, jotta sen vastaanottaminen olisi aikanaan helpompaa. Negatiiviset ajatusketjut kuitenkin haittaavat itse kisasuoritusta ja vievät huomion asioihin, jotka ovat kontrollimme ulkopuolella. Lisäksi keskittyminen negatiiviseen, esim. virheiden välttelyyn, johtaa lähes varmasti juuri tämän virheen suorittamiseen. Esimerkiksi, jos ottelijalle huutaa kesken ottelun, että älä katso pistetaulua, tämä lähes varmasti kääntää kohta katseensa juuri sinne.

Negatiivisten ajatusketjujen katkaisuun riittää pelkästään se, että ne kyetään tunnistamaan (silloin, kun ne ilmenevät) ja hyväkymään sellaisinaan. Tällöin niiden teho lakkaa automaattisesti. Kannattaa myös opetella valmiiksi muutamia positiivisia itsepuhemalleja, joita toistetaan mantran lailla esim. juuri ennen suoritusta:

”Olen harjoitellut ahkerasti ja osaan tämän”
”Oloni tuntuu vahvalta” (vaikkei edes tuntuisi)
”Ensimmäinen asia, jonka teen suorituksessa on…”
”Olen valmistautunut riittävästi. Kohta nähdään, mihin se tällä kertaa riittää”
”Ainoa mihin voin vaikuttaa on oma suoritukseni”

Kiinnitä huomio asioihin, joihin voit vaikuttaa

Jokainen ylimääräinen asia, johon urheilija kiinnittää huomiota kilpailupäivän aikana on pois niistä resursseista, joita hän voisi käyttää suorituksen kannalta oleellisiin asioihin. Esimerkiksi omaan suoritukseensa valmistautuvan liikesarjaurheilijan ei ole mitään syytä katsoa intensiivisesti vastustajien suorituksia, sillä niihin ei yksinkertaisesti voi vaikuttaa. Pahimmillaan ne vain lisäävät omaa ahdistuneisuuttamme, jos arvioimme vastustajan suorituksen hyväksi. Vastaavasti ottelukisaajan kiinnittäessä huomionsa pelkästään vastustajan ominaisuuksiin ja taitoihin kärsii oma suoritus.

Urheilijan tulisi kehittää kisa kisalta itselleen sopivaa perusrutiinia, joka koostuu niistä asioista, jotka ovat kontrolloitavissa, eikä riippuvaisia muuttuvista ulkoisista tekijöistä. Muutoksia ja yllättäviä tilanteita tulee varmasti vastaan jokaisessa kilpailussa, mutta hyvä perusrutiini ottaa nämä huomioon. Näihin kuuluu esimerkiksi syöminen kisapäivänä, suunniteltu lämmittely ja viimeistely juuri ennen suoritusta.

Psyykkinen valmistautuminen:

Lähes kaikki huippu-urheilijat valmistautuvat tavalla tai toisella kilpailusuoritukseen myös psyykkisesti. Vähintään kilpailutilanne kannattaa käydä prosessina läpi mielessä muutamia kertoja ennen itse tapahtumaa. Kuvittele mielessäsi koko päivän kulku mahdollisimman visuaalisesti ja vaiherikkaasti. Minkälainen kilpailupaikka on, miten lämmittelet, mitä syöt missäkin vaiheessa, minkälaisia tuntemuksia sinulle tulee päivän mittaan, miltä tuntuu juuri ennen suoritusta jne. Tällä tavalla on mahdollista kerätä ”kisarutiinia” myös silloin kun emme ole kilpailuissa. Tilanteen intensiivinen läpikäyminen mielessä laukaisee samoja mekanismeja kehossamme kuin itse tilanne.

Psyykkisen valmistautumisen voi myös viedä paljon pidemmälle ottamalla mielikuvaharjoittelun säännölliseksi osaksi omaa harjoittelurutiinia. Tällöin urheilija harjoittelee kehon itsesäätelymekanismien hallintaa jo etukäteen ja voida luoda valmiita rutiineja, joilla optimaalinen viretila voidaan virittää käden käänteessä ennen kisasuoritusta. Näiden harjoittelu kuitenkin kannattaa aloittaa osaavan valmentajan opastuksella.

Vastaavasti erilaisten hengitystekniikoiden ja mindfulness -harjoitteiden säännöllinen harjoittelu antaa reilusti uusia työkaluja kehollisten ja mielensisäisten tuntemusten hallintaan.

Muistettavaa

  • Jännitys on täysin luonnollinen reaktio uhkaavana koettuun tilanteeseen, ja sopiva määrä jännitystä parantaa suoritusta.
  • Opettele tunnistamaan, miten jännitys vaikuttaa sinuun mielensisäisesti, kehollisesti ja käyttäytymismuutosten tasolla.
  • Kehittele itsellesi rutiineja, jotka pystyy toistamaan kilpailusta toiseen, vaikka ulkoiset tekijät muuttuisivatkin.
  • Harjoittele ja kilpaile ahkerasti kasvattaaksesi rutiinia.
Kategoriat
Valmennusblogi

ILO – avain valmentamiseen

Taekwondo kantaa mukanaan monenlaisia perinteitä ja tapoja. Oliskin helppo lähteä kirjaamaan latteuksia erilaisista urheilun ja henkisen kasvun yhteyksistä sekä opettajan roolista oppilaan kasvamisessa.

Moderni kilpaurheilu vaatii siihen sopivaa ajattelua.

Keskeistä on urheilijan kokemus

Urheilijan tulee kokea, että urheilu on mielekästä. Se on mahdollista vain, jos urheilija on innostunut tekemistään asioista. Joskus urheilu on raskasta ja tällöin innostus itse tekemiseen kantaa paremmin kuin esimerkiksi tuloksista voiman kerääminen.

Innostusta suojaa luottamus. Luottamuksella on kaksi ulottuvuutta. Ensimmäinen on luottamus yhteisöön ja etenkin sen keskeisiin toimijoihin. Toinen syntyy osin ensimmäisestä ja menee osin päällekkäin oppimisen ja onnistumisen kanssa, nimittäin urheilijan luottamus siihen että tekee oikeita asioita.

Onnistuminen ja oppiminen jokapäiväisenä kokemuksena on tärkeämpi tekijä uran menestyksellisyyden kannalta, kuin yksittäisten suurten maalien saavuttaminen, vaikka niilläkin on oma arvonsa.

Valmentaja ruokkii urheilijan kokemuksia

Valmentajan on pyrittävä työssään auttamaan urheilijaa parhaimpaansa. On kuitenkin järkevää rajata tekemistä ja keskittyä keskeisiksi havaittuihin kokemuksiin.

Valmentaja innostaa urheilijaa. Keskeistä on ymmärtää innostuksen ajureita eri ikäkausina. Lapsella ja aikuishuipulla voi olla hyvin erilaiset syyt urheilla. Eri syitä ei kuitenkaan ole syytä liikaa arvottaa toisinsa nähden, vaan ruokkia niitä ja antaa mahdollisuuksia löytää uusia.

Valmentaja on läsnä urheilijan urheilun arjessa ja juhlassa sekä tietysti tukena kun urheilija kohtaa vaikeuksia ja pettymyksiä. Läsnäolollaan valmentaja luo turvllisen ympäristön. Urheilija voi onnistua ja epäonnistua turvallisesti, kun hän tietää, että tuki löytyy kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa. Valmentaja myös pitää huolen olosuhteissta, joissa he urheilijan kanssa yhdessä toimivat.

Valmentaja ohjaa urheilijaa tekemään oikeita asioita. Tämä johtaa oppimisen ja onnistumisen kokemuksiin. Usein perinteinen valmennusopetus keskittyy vain fysiikan kehittämiseen ja taidon opettamiseen, mutta koska urheilija ei ole kone, pelkkä suorituskyvyn virittäminen ei riitä. Valmentajan pitää auttaa urheilijaa hyödyntämään psyykkiset voimavaransa ja tarjota kokonaisvaltainen työkalupakki urheilun saralla toimimiseen.

Valmentaja pitää kehittyä ja kehittää

Valmentajan pitää olla innostunut työstään. Hän jakaa innostustaan myös ympärilleen, paitsi urheilijalle, myös koko ympäröivälle yhteisölle. Innostus on keskeinen ehto sille, että valmentaja kehittyy jatkuvasti ja toisaalta jaksaa päivittäisessä työssä.

Valmentajan pitää olla luotettava, jotta urheilija voi sitoutua yhteiseen tekemiseen. Myös ympäröivän yhteisön on helppo sitoutua tukemaan urheilijaa, kun valmentaja pystyy antamaan takeet jatkuvuudesta ja tehtävän systeemin uskottavuudesta.

Valmentajan pitää osata, mutta sitäkin tärkeämpää on oppia jatkuvasti. Kaikki valmentajat ovat aluksi huonoja, mutta vain ne joilla on vahva aspiraatio oppimiseen ja valmentajana kehittymiseen, voivat tulla huippuvalmentajiksi.

Kategoriat
Valmennusblogi

Yksilöharjoittelu ryhmässä – valmentajan rooli ja tehtävät

Taekwondo on yksilölaji, jota harjoitellaan lähes aina ryhmänä. Tämä vaikuttaa usein muiden lajien valmentajista ja harrastajista hieman ristiriitaiselta, mutta kun asiaa ajattelee pidemmälle, kyse on oikeastaan aika älykkäästä systeemistä

Joukkueeseen kuuluminen

Ihmiselle ja etenkin nuorelle ihmiselle on tärkeää kuulua johonkin. Viiteryhmiä voi olla erilaisia yhtä aikaa. Urheilujoukkue viiteryhmänä voi olla hyvin vahva. Sen merkitystä voidaan vahvistaa ulkoapäin esimerkiksi yhteisillä rituaaleilla ja yhteisillä ulkoisilla merkeillä. Kuitenkin joukkueen korostaminen ainoana oikeana viiteryhmänä voi olla haitallista urheilijan myöhemmälle kehitykselle, koska joukkueen jättäminen voi olla traumaattinen kokemus.

 

Tärkeää on kuitenkin vahvistaa joukkueen sisäistä koheesiota. Myös pulmatilanteisiin tulee tarttua heti, ainakin ennen kuin niistä kasvaa koko joukkueen yhtenäisyyttä näivettäviä kriisejä. On syytä korostaa myös toisen tapojen ja ominaisuuksien sietämistä. Urheilujoukkueessa toimittaessa on tärkeää ymmärtää toisten auttamisen ja vastavuoroisuuden hyödyllisyys omalle menestykselle.

Joukkueen rakenne

Joukkueet tai kiinteät harjoitteluryhmät ovat yleisesti hyvin heterogeenisiä. Vain huippumaiden maajoukkueryhmät sekä esimerkiksi korealaiset yliopisto- ja ammattilaisjoukkueet koostuvat hyvinkin tasalaatuisista joukoista. Euroopassa maajoukkueet eivät kuitenkaan pääsääntöisesti ole keskeinen harjoitusympäristö, vaan työ tehdään omassa seurajoukkueessa.

Esimerkki joukkueen koostumuksesta (Suomi):
Tyttö 10 v, kansallinen taso, 4 vuotta harjoittelua
Tyttö 13 v, kansainvälinen arvokisataso, 6 vuotta harjoittelua
Tyttö 12 v, kansainvälinen arvokisataso, 4 vuotta harjoittelua
Poika 15 v, kansainvälinen taso, 5 vuotta harjoittelua
Poika 12 v, kansainvälinen arvokisataso, 5 vuotta harjoittelua
Poika 13 v, kansainvälinen taso, 4 vuotta harjoittelua
Poika 16 v, kansainvälinen taso, 7 vuotta harjoittelua
Mies 20 v, kansallinen taso, 6 vuotta harjoittelua
Mies 28 v, kansainvälinen arvokisataso, 12 vuotta harjoittelua
Nainen 22  v, kansainvälinen arvokisataso, 9 vuotta harjoittelua

Pakkaa sekoittavat paitsi sukupuolien ja ikäryhmien erot, myös painoluokkien erilaiset fyysiset ja taktiset vaatimukset.

Harjoittelun sisältö ja muuntelu harjoituksen sisällä

Valmentaja joutuu jatkuvasti muokkaamaan harjoituksia yksilöllisten tarpeiden mukaan. Jokaisella urheilijalla on erilaiset tarpeet ja tilanteet. Harjoituksen suunniteltu sisältö onkin kehikko, jonka sisällä muuntelu tapahtuu.

Valmentaja onkin eräänlainen orkesterinjohtaja, mutta orkesteri ei soita Wagneria vaan vahvasti improvisoitua jazzia. Jokaisesta on saatava ulos paras oma sointi virtuositeettia ruokkien.

Erilaiset roolit ryhmässä

Jokaisella urheilijalla on ryhmässä oma roolinsa. Rooli on osin tilannesidonnainen, ts. rooli voi vaihdella eri tilanteissa.

Valmentajan tulee muodostaa käsitys näistä erilaisista rooleista. Ryhmän dynamiikan ymmärrys toimii työkaluna, jonka avulla voidaan vahvistaa toivottavaa käytöstä sekä vaimentaa ei toivottuja ilmiöitä. Tämä kuitenkin onnistuu vain, mikäli valmentajalla on auktoriteettia.

On tärkeää tunnistaa ryhmän mielipidejohtajat ja esikuvallisen roolin saaneet. Näiden asenteisiin vaikuttamalla voidaan vaikuttaa koko ryhmään. Työkaluina ovat myös kannustimet ja rangaistukset. Mikäli kontrolli ryhmään on hyvä, kannustimiksi riittää vastuun saaminen ja rangaistukseksi harjoittelutilanteessa sivuuttaminen.

Valmentajan auktoriteetti

Valmentajan tulee rakentaa auktoriteettinsa luottamuksen arvoisuuden avulla. Osaaminen on tämän kolikon toinen puoli, empaattisuus toinen. Vaikka valmentajan ja urheilijan maailma voi olla hyvinkin erilainen, valmentajan pitää aistia urheilijan todellisuudesta syntyvät heijastelut harjoitteluun ja ryhmän toimintaan.

Valmentajan on mahdotonta rakentaa auktoriteettia ilman hyvää itsetuntemusta ja omien heikkouksien sekä vahvuuksien tunnistamista. Valmentajan pitää olla rehellinen, myös tehdessään virheitä ja olleessaan esimerkiksi väsynyt, surullinen tai pahantuulinen. Nuoret huomaavat esittämisen ja teeskennellyn itsevarmuuden helposti. Kun nuoret huomaavat pahvikulissien olemassaolon, ensimmäinen kaivelee jo sytkäriä taskustaan.

Vaatimuksia valmentajalle

Valmentajan pitää harjoituksessa:

  • Tuntea jokainen valmennettava niin ihmisenä kuin urheilijana
  • Löytää yleisempiä tavoitteita, jotka ovat yhteisiä tai jotka tukevat useimpien osatavoitteita
  • Osoittaa jokaiselle oma näkökulma harjoitukseen, jotta harjoitus säilyttää mielekkyytensä kaikille
  • Ottaa huomioon jokaisen urheilijan erityispiirteet kommunikaatiossa
  • Ottaa huomioon jokainen urheilija harjoitustilanteessa
  • Antaa jokaiselle tilaa ja tilaisuuksia kehittyä

Valmentajan muita vaatimuksia:

  • Tulee ymmärtää ryhmän dynamiikkaa
  • Kyetä ohjailemaan ryhmää
  • Olla uskottava tekemisissään
  • Omata hyvä itsetuntemus ja kehittää sitä jatkuvasti
  • Osata asiansa
Kategoriat
Valmennusblogi

Linkkejä

Netissä on paljon valmennustietoutta, sekä hyvää että huonoa. Olemme koonneet muutamia oleellisia linkkejä alle.

Yleisvalmennus

Ensimmäisenä kansainvälisen olympiakomitean urheilijaportaali, josta löytyvä tietomäärä on häkellyttävä. Kannattaa kirjautua urheilijana sisään, jotta saa uusimmat päivitykset sekä mm. online -seminaarien kutsut.

https://www.olympic.org/athlete365/

Vähän vastaava kotimainen sivusto on Terve Urheilja. Paljon hyvää asiaa, joskin huomattavasti suppeampi kuin edellinen.

https://terveurheilija.fi/

Myös SUEK:in sivuilta löytyy paljon hyödyllistä tietoa. Ja tietysti https://puhtaastiparas.fi/ -verkkokoulutus on pakollinen maajoukkueryhmille.

https://www.suek.fi/

 

Taekwondo

Suomen Taekwondoliiton sivustolla löytyy paljon hyödyllistä, joskin vähän hankalasti löytyvää asiaa. Urheilijalle ja valmentajille tärkeimmät asiat löytyvät vähän hämmentävästi Harrastajille -valikosta. Uutiset kannattaa käydä vilkaisemassa viikoittain.

https://www.suomentaekwondoliitto.fi/

Erityisesti kannattaa nostaa esiin materiaalisalkku, josta löytyy paljon vaihtelevantasoista materiaalia.

https://www.suomentaekwondoliitto.fi/harrastajille/materiaalisalkku/julkaisut/

Historiaosuus on jämäkkää asiaa.

https://www.suomentaekwondoliitto.fi/mita-on-taekwondo/historia/

Historiasta hyvä paketti englanniksi.

https://karate2sentena4.wordpress.com/2011/12/14/storming-the-fortress-a-history-of-taekwondo/

Kansainvälisille kentille tähytessä hyvä lähtökohta on GMS, WT:n kansainvälinen jäsenjärjestelmä. Täältä löytyvät kansainväliset ranking-kilpailut ja arvokisat sekä urheilijoiden ajankohtaiset rankingit.

https://worldtkd.simplycompete.com/

Myös maailmanliiton sivustolla on paljon hyödyllistä tietoa, mm. ajantasaiset säännöt.

http://www.worldtaekwondo.org/

Euroopan maanosaliiton sivustolla on myös tarpeellista tietoa, etenkin euroopan kisoista.

https://www.worldtaekwondoeurope.org/

Jos haluat tutkia eri urheilijoiden uria, paras osoite on Taekwondodata. Sivusto on kansainvälisissä turnauksissa hyvä lähtökohta vastusanalyysiin.

https://www.taekwondodata.com/

Lajia koskevia uutissivustoja on vähän, mutta ainakin MasTaekwondo on seuraamisen arvoinen.

http://en.mastkd.com/

Myös Inside the Games tuottaa mielenkiintoista materiaalia.

https://www.insidethegames.biz/sports/summer/taekwondo

Varsinaista valmennustietoutta löytyy heikosti. Etenkin suomeksi tarjonta on todella ohutta. Kim Sinisalon blogi on ehdoton tiedon lähde. Etenkin kannattaa esiin nostaa 4 blogikirjoitusta, jotka jokaisen lajista kiinnostuneen soisi lukevan.

http://ventrikkeli.blogspot.fi/2012/03/alyn-ja-luovuuden-renessanssi.html
http://ventrikkeli.blogspot.fi/2012/04/painavan-kivijalan-tie.html
http://ventrikkeli.blogspot.fi/2012/06/tekniikan-maailma.html
http://ventrikkeli.blogspot.fi/2013/10/taekwondon-pelivalmennus-yleisesittely.html

Lopuksi nostetaan hiukan seuramme omaa häntää ja suositellaan Teemu Heinon blogia, jossa käsitellään lajin eri aspekteja pitkälle pohdituin kirjoituksin. Julkaisutahti on rauhallinen, mutta sisältö sitäkin tanakampaa asiaa.

https://hojomi.es/

Mukavia lukuhetkiä!

Kategoriat
Valmennusblogi

Harjoittelu-kilpailu-palaute -sykli

Jokainen häviää joskus ja jokainen voittaa joskus. On tärkeää päättää mihin tähtää ja mitkä suoritukset palvelevat välitavoitteina. Yllä kuva Aaron Cookin taekwondodata.comin urheilijakortista. Cook on hävinnyt joka kolmannen tilastoidun ottelunsa.

Niin voitoista kuin tappioista pitää oppia. Tämä tapahtuu analysoimalla suoritukset, tekemällä johtopäätökset analyysistä ja muokkaamalla harjoittelua johtopäätösten pohjalta.

Palaute kisasta

Välitön palaute ottelun jälkeen
  •  Kannustava
  •  1-2 positiivista asiaa suorituksesta
  •  Ei analyysiä!

Usein ottelun jälkeen urheilija on tunnekuohun vallassa ja fyysisesti väsynyt. Tällöin on hyvä rauhoitella ottelijaa ja muistuttaa palauttelusta tankkauksesta jne… Tärkeää on saada läpi 1-2 asiaa seuraavaan otteluun tai tappion jälkeen 2 positiivista asiaa suorituksesta.
TÄRKEÄÄ: Jos muilla valmentajilla tai joukkuenjäsenillä on palautetta, se annetaan kehässä olleelle valmentajalle, joka suodattaa viestit urheilijalle. Kannustaa ja onnitella toki saa ja pitää!

Kisapäivän jälkeen

  •  Kannustava
  •  Lyhyt analyysi, jossa onnistumiset

Kisapäivän jälkeen, kun tilanne on rauhoittunut, valmentaja käy päivän läpi urheilijan kanssa. Tärkeintä on korostaa suorituksen postiivisia seikkoja, mutta myös realistisesti käydä läpi keskeiset kehityskohdat.

Varsinainen palaute

  •  Selkeä analyysi – valmentajan toimesta
  •  Jos analyysissä epäselvää – jatketaan keskustelua
  •  Keskitytään analyysin asioihin

Varsinainen palaute annetaan 1-2 viikkoa kisan jälkeen, kun suoritukset on analysoitu videoilta. Myös urheilijan tukijoukkojen on hyvä olla läsnä. Kisapäivänä on valmentajien hyvä tehdä muistiinpanoja huomioitavista seikoista.

Valmentajat jakavat myös toisilleen näkemyksiä niistä asioista jotka pitää ottaa huomioon harjoittelussa jatkoa silmällä pitäen.