Kategoriat
Yleinen

Vuoden ensimmäisissä salikisoissa vipinää

taekwondoLapset kokeilemassa kilpailua

Taekwondourheilijoiden 12.2.2013 otelluissa salikisoissa oli jälleen kerran hyvä tekemisen meininki. Alle 15-vuotiaiden otteluita käytiin noin 25 kappaletta ja kentillä oli ottelu toisensa jälkeen todella parastaan pistäviä ottelijan alkuja. Valtaosa ottelijoista oli oman seuran kasvatteja, mutta mukana oli muutamia vierailevia tähtiäkin.

Taekwondo-ottelu sopii aikuisillekin

Lasten jälkeen oli aikuisten vuoro. Aikuisia olisi mukaan mahtunut enemmänkin, mutta viitisentoista aikuisten ottelua riitti kuitenkin tarjoamaan aikuisillekin haluamansa määrän hikeä ja mustelmia. Innokkaita ottelijoita saapui lähialueen seuroista, ja omiakin oli jonkin verran mukana. Aikuisten otteluissa oli monia vauhteja, mutta jokainen kykeni näyttämään osaamistaan omalla tasollaan. Ensi kerralla kaikki nyt pois jääneetkin mukaan!

Taekwondourheilijat kiittää kaikkia mukana olleita ottelijoita, tuomareita ja toimitsijoita!

Seuraava salikisa käydään 5.3.2012. Tervetuloa!

Kategoriat
Yleinen

Taekwondourheilijoiden keväpäivä 9.3.

Kuvassa kiuas.

Vietämme seuran ensimmäistä kevätpäivää lauantaina 9.3. Ohjelmassa on mukavaa touhua yhdessä ja illalla menemme saunomaan. Tapahtuma on tarkoitettu kaikille seurassamme harrastaville. Iltaohjelma on tarkoitettu vain täysi-ikäisille. Laita tapahtuma kalenteriisi jo nyt! Ohjelma tarkentuu lähiaikoina.

Kategoriat
Yleinen

Taekwondourheilijoiden salikisat tiistaina 12.2.

Kohta otellaan

Tiistaina 12.2. järjestetään seuran salikisat tiistain normaaleilla treenivuoroilla siten, että 7-10-vuotiaat ja 11-15-vuotiaat kisaavat klo 17.00-19.00. Niin alkeis kuin jatkoryhmäläisetkin voivat tulla kisaamaan koko kahdeksi tunniksi, mutta ei haittaa, vaikka paikalle pääsisi vain yhdeksi tunniksikin.

Pisteenlasku tapahtuu perinteisellä tavalla.

Lasten jälkeen aikuiset pääsevät ottelemaan klo 19.00 eteenpäin. Myös aikuisista kaikki paikalle ikään, kokoon ja vyöarvoon katsomatta. Ottelua voi kokeilla jokainen oman tasoisensa vastuksen kanssa.

Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki. Tapahtuma on TU11:n harrastajille ilmainen, muilta peritään 10 euron osallistumismaksu.

Kategoriat
Yleinen

Papula-Nevinpat tukee Sophiaa matkalla menestykseen

Papula-Nevinpat

Papula-Nevinpat on yksi Suomen suurimmista ja tunnetuimmista patentti-, tavaramerkki- ja mallitoimistoista. Sen perusti patenttineuvos Antti Papula Helsinkiin vuonna 1975. Hän oli ennakkoluuloton visionääri, joka näki jo silloin teollisoikeuksiin liittyvien palveluiden lisääntyvän tarpeen ja alan tulevan muutoksen, sekä Neuvostoliiton hajoamisen myötä syntyvät valtavat IPR-liiketoimintamahdollisuudet. Hän lähti rohkeasti rakentamaan yritystä, jonka johtotähtenä kaikessa toiminnassa on asiakkaan etu. Tätä työtä on menestyksekkäästi jatkettu ja tänään Papula-Nevinpat on kansainvälisesti arvostettu suomalainen asiantuntijayritys. Meillä on Suomessa sijaitsevien toimistojen lisäksi toimistot Venäjällä, Valko-Venäjällä, Ukrainassa, Kazakstanissa ja Uzbekistanissa. Lisätietoja yrityksestä saat  osoitteesta http://www.papula-nevinpat.com/

Sophia Vassilaki

Sophia Vassilaki on yksi seuramme lahjakkaimmista urheilijoista. Nuoresta iästään huolimatta, hän on jo kokenut kilpailija. Päätavoite kuluvana vuonna on kadettien EM- ja MM-turnauksissa.

  • Syntynyt 8.12.2001
  • Painoluokka alle 44 kg
  • 1. poom musta vyö

Ammatti

  • Koululainen

Saavutukset

  • SM 2012, Jyväskylä, Kadetit (12-14-vuotiaat) -44kg, 1. Sija
  • Porvoon liigakilpailu, Porvoo, 2012, Kadetit (12-14-vuotiaat) -44kg, 1. Sija
  • Junior-Challenge ottelukilpailu, Lahti, 2012, Kadetit (12-14-vuotiaat) -44kg, 2. sija
  • Liigakilpailut Nurmijärvi, 2012, Kadetit (12-14-vuotiaat) -41kg, 1. sija
  • Pori Open (Liiga), Pori, 2012, Kadetit (12-14-vuotiaat) -41kg, 1. sija
  • Budo Nord Open (Liiga), Loviisa, 2012, Kadetit (12-14-vuotiaat) -41kg, 2. sija
  • Liigafinaalit, Turku 2011, 1. sija
  • Lasten ja nuorten Noin Seitsemän  Veljeksen Cup, Nurmijärvi,  2011, 2. sija

Tavoitteet

  • Kadettien Euroopanmestaruuskisat 2013 ja 2015, mitalitaso
  • Juniorimaajoukkue 2015
  • Aikuisten maajoukkue 2018
  • Olympiamitali
Kategoriat
Yleinen

Taekwondourheilijoille komea mitalisaalis Nurmijärveltä

taekwondo helsinki espo vantaa
Eddie, Megii ja Luca yhteiskuvassa.

Taekwondourheilijoiden joukkue koostui pääosin ensikertaa seuraamme edustavista urheilijoista. Turnauksessa nähtiin seuramme edustajilta hienoja avauksia. Eniten rehkivät jo kokeneemmat Jaakko Saha ja Megii Moullaev sekä ensikertalinen Eddie Quinones. Etenkin Megii ja Eddie menivät eteenpäin ottelu ottelulta.Jaakko kohtasi voittajansa vasta finaalissa. Katsomossa ihmetystä herätti Jaakon nopea kehitys ja näyttävät pääosumat.

Leskisen perheestä olivat mukjana isä Sami ja poika Luca. Molemmat olivat ensimmäisissä otteluissaan ja molemmat taistelivat hyvin.

Sisu ja Kasper siirtyivät vuoden alusta edustamaan seuraamme ja ottelivat edistyneiddä D-junioreissa. Molemmilla on huima fysiikka ja paljon taitoa, mutta ottelusuorituksessa on vielä töitä edessä. Rima tulee asettaa kohtuullisen korkealle, sillä edellytyksia molemmilla on vaikka mihin. Valmentajina toimivat Sampo Pajulampi, Teemu Heino ja Juho Kostiainen.

Tästä on hyvä jatkaa kevään  liigakisoihin.

 

taekwondo
Hipkon Jopi, Kasper, Jaakko ja Sisu
Leskinen Luca D2 (minior) Pojat -26 kg Hopeaa 1 ottelu
MOULLAEV Megii D2 (aspirant) Pojat -37kg Kultaa  4 ottelua
Quinones EDDIE D2 (aspirant) Pojat -40kg Hopeaa  4 ottelua
Salmenniemi Sisu D1 (aspirant) Pojat -34kg Pronssia  3 ottelua
Wargelin Kasper D1 (aspirant) Pojat -37kg Hopeaa  3 ottelua
Saha Jaakko H (Yleinen) Miehet +87kg Hopeaa  4 ottelua
Leskinen Sami Seniorit +30 (M) -68kg Hopeaa  1 ottelu

 

 

Eddien Isän tekemä videokooste Eddien matseista.

Eddie Leoncio Quiñones 1st Tournament Taekwondo 2.2.2013 Nurmijärvi Finland

 

Kategoriat
Yleinen

Taekwondourheilijoiden kevään salikisat ja leirit 2013

Taekwondo salikisojen tunnelmaa
Tunnelmaa TU11:n salikisoista vuodelta 2012
Kevään toiminta on vilkasta salillamme

Taekwondourheilijat järjestävät kevään mittaan leirejä salikisoja tiiviiseen tahtiin. Näiden lisäksi kokoonnumme yhteen kevätpäivän (9.3.) ja talkoiden merkeissä. Näistä enemmän lähempänä tapahtumia.

Leirit:

23.3. Otteluleiri
20.4. Otteluleiri
11.5. Otteluleiri
8.6. Oheisvalmennusseminaari

Leirien vetäjät ja teemat ilmoitetaan noin 3 viikkoa ennen tapahtumaa.

Salikisat:

12.2.
5.3.
2.4.
14.5.

 

Salikisat järjestetään tutulla kaavalla:

17.00 – n. 19.00 junnut
n. 19.00 – n. 21.00 aikuiset

Salikisat ovat ilmaisia seurassamme kausisopimuksella harjoitteleville, muilta osanottomaksu on 10 euroa. Erillistä ilmoittautumista ei tarvita.

 

 

fiSuomi
Powered by TranslatePress