Kategoriat
Yleinen

Taekwondourheilijat Porin turnauksessa

Porin taekwondoAikuiset

11.5. käydyissä liigakilpailuisssa aikuisten sarjoissa  TU11:ta edusti 3 ottelijaa, kaikki liigassa.

Ensimmäisenä otteli Elom Damalie miesten -74 kilon sarjassa. Hän koki kuitenkin pistetappion Klaukkalan Terho Räsäselle. Hyvin alkanut ottelu hyytyi loppua kohti, eikä viimeisessä erässä enää löytynyt paukkuja voittoon. Elomin soijoitus oli 5.-8.

Tanja Lovikka otteli naisten -49 kilon sarjassa. Ensimmäinen ottelu Amina Harekia päättyi ylivoimaiseen pistevoittoon ennen täyttä aikaa. Finaalissa vastassa oli Nina Ohra-Aho Klaukkalasta. Ohra-Aho sai toisessa erässä pari pääosumaa, joiden turvin hän karkasi pistevoittoon. Tanjan sijoitus oli siis 2.

Teemu Heino otti omansa miesten raskaassa sarjassa. Tero Kuorikoski on toki kehittynyt ottelijana, mutta oli edelleen aseeton Teemun rutiinisuoritustakin vastaa. 3-0 voitto ja sarjan 1. sija Teemulle.

Kadetit

Sophia Vassilakin sarja (kadettitytöt -44) on yksi tasokkaimmista Suomessa, jos verrataan sarjan kansainväliseen tasoon. Sophia sai kokea tämän karvaasti hävittyään jo ensimmäisen ottelun Loviisan Emma Reimannille. Ottelu oli yksi päivän kovimmista taisteluista, vaikka turnauksen tulos ei ollut missään nimessä ennakko-odotusten mukainen. Sophian sijoitus 3.-4.

Voker Feka voitti ensimmäisen ottelunsa kadettipoikien +65 kilon sarjassa hienolla ylätekniikalla lisäerässä.  Toisessa ottelussa vastaan tuli Porin Antti Vajavaara, joka otti heti alussa pääosuman, joka kuitenkin tuomittiin liian kovaksi. Näin Vokerille sarjavoitto.

Lapset

Lapsista mukana olivat tällä kertaa Sara ja Eddie Quinones. Saralla oli vain yksi vastustaja, jonka hän voitti näytöstyylin 2-0. Eddiellä kisa oli täynnä vastoinkäymisiä. Ensimmäisessä ottelussa vastustajan panssari oli rikki, ja näin Eddie ei saanut pisteitä, hyvistä osumista huolimatta. Seuraavat 2 ottelua Eddie voitti, ja kolmannessa taisteltiin sarjavoitosta, poolin otteluiden mentyä ristiin. Ottelu alkoi hyvin, mutta toisen erän alussa Eddie ja vastustaja potkaisivat jalkansa lujaa yhteen. Osuma oli niin kova, ettei Eddie pystynyt jatkamaan ja joutui käymään sairaalassa tarkastuttamassa jalan. Onneksi jalasta ei löytynyt murtumaa, mutta harmillisesti ensimmäinen sarjavoitto kiersi Eddien. Kaulaan ripustettiin hopeinen mitali.

Saran finaali:

http://youtu.be/e0i9Di6sIxI

Eddien 2 ottelua:

http://youtu.be/df3KsyVD30c

Kuvia Saran ja Eddien päivästä:

Kategoriat
Yleinen

Taekwondourheilijoiden joukkue Porin liigakisaan

Porin taekwondoKevään viimeinen liigakilpailu järjestetään Porissa.

Porin Taekwondo järjestää liigaosakilpailun perinteikkäässä Porin Urheilutalossa. TU11 lähtee mukaan tällä kertaa vähän pienemmällä, mutta erittäin iskukykyisellä joukkueella.

Paikka:

Porin urheilutalo
Kuninkaanhaanaukio 6
28130 PORI

TU11:n joukkue
Moullaev Megii Pojat D1-juniorit (9-11) D-juniorit -37 Kg
Quinones Eddie Pojat D2-juniorit (9-11) D-juniorit -37 Kg
Feka Voker Pojat C1-juniorit (12-14) C-juniorit +65 Kg
Moullaev Aaha Pojat C2-juniorit (12-14) C-juniorit -49 Kg
Damalie Elom Miehet Otteluliiga (15+) Otteluliiga -74 Kg
Heino Teemu Miehet Otteluliiga (15+) Otteluliiga +87 Kg
Vassilaki Sophia Tytöt C1-juniorit (12-14) C-juniorit -44 Kg
Lovikka Tanja Naiset Otteluliiga (15+) Otteluliiga -49 Kg
Quinones Sara Tytöt E-juniorit (6-8) E-juniorit -26 Kg

 

Kaikki kilpailijat www.tpss.nl

Kategoriat
Yleinen

Kevään taekwondotapahtumia: suurleirileiri, PM-kisat ja otteluliiga

Talvisuurleiri järjestetään 16.7-17.7. Turussa.
Taekwondokevät on täynnä tapahtumia!

Kevätkausi lähtee liikkeelle Nurmijärven juniorikisoilla ja jatkuu kesään asti toiminnantäyteisenä.

Junnu- ja harrastajakisat Nurmijärvellä 2.2.

Kilpailukausi avataan 2.2. Nurmijärvellä. Kisoissa käydään sarjat E, D, C2, B, C1, H, S. Ilmoittautua voit Sampolle, muistathan ilmoittaa painosi oikein!

http://www.hwarangry.com/@Bin/156647/kilpailukutsu02022013.pdf

Talvisuurleiri siirtyy tai perutaan!

Lisätietoja leiristä lähiaikoina osoitteessa: www.taekwondo.fi

 

Otteluliiga myös kevään ojelmassa

Otteluliigan turnauksissa käydään myös aloittelija ja harrastajasarjat. Seuramme osallistuu turnauksiin toivottavasti runsain joukoin.

16.3. Loviisa

13.4. Nurmijärvi

4.5. Pori

 Olympiavalmentajan leirit

Jesus Ramal järjestää kevään aikana sarjan leirejä. Ensimmäinen näistä on 24.3.-31.3. Turussa. Lisätietoja löytyy vaikkapa liiton sivuilta www.taekwondo.fi kunhan yksityiskohdat varmistuvat.

PM-kilpailut kruunaavat kevään

PM-kilpailut kruunaavat kevään 25.5. Kisa järjestetään Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. Mukaan mahtuu paitsi katsojaksi, myös vapaaehtoiseksi. Vapaa-ehtoisille korvataan matkjat, ruuat ja majoitus. Kerro Sampolle jos olet kiinnostunut.

Kansainväliset turnaukset

Kevään aikana järjestetään toki myös kansainvälisiä turnauksia, joihin seuramme urheilijoita osallistuu. Ainakin Belgian Avoin on tähtäimessä.

Kansainvälistä kalenteria voi ihmetellä ETU:n sivuilta http://www.etutaekwondo.org/index.php?id=849 tai WTF:n sivustolta http://www.wtf.org/wtf_eng/site/events/calendar.html

Seuran omat tapahtumat

Seuramme järjestää toki myös omia taphtumia pitkin kevättä. Leirit, salikisat ja muut tapahtumat täyttävät kevään. Mikäli sinulla on toiveita tai ehdotuksia, kerro ne ohjaajille.

Lisätietoa

Lisätietoa taphtumista saat tältä sivustolta, Lisäksi seuraavat sivut ja sivustot ovat seuraamisen arvoisia:

 Lisenssi on passisi tapahtumiin, urheilija- ja toimitsijasopimukset tarvitaan kilpailuissa

Taekwondoliiton lisenssi tarvitaan lähes kaikkiin taphtumiin osallistuttaessa. Lisenssi kannattaa hankkia heti vuoden alussa, sillä se tarjoaa myös vakuutusturvan harjoituksiin. Lisätietoja saat lisenssisivuilta:  http://www.suomentaekwondoliitto.fi/taekwondoliitto/lisenssi-2013/

Kilpailijat ja toimitsijat täyttävät myös liiton sopimukset: http://www.suomentaekwondoliitto.fi/?x103997=670297
Täytetyn sopimuksen voit tuoda salille, josta se toimitetaan eteenpäin. Muista allekirjoittaa sopimuksesi!

fiSuomi
Powered by TranslatePress