Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Taekwondourheilijoiden salikisat 9.6.

Saliliiga päättyy kevään osalta

Lauantaina 9.6. järjestetään Taekwondourheilijoiden saliliigan kolmas ja viimeinen osakilpailu.  Kilpailun jälkeen palkitaan kauden paras poika, tyttö, mies ja nainen tuotepalkinnolla, jonka tarjoaa Pro Dobok Finland. Palkitut valitaan vertailemalla tehtyjä pisteitä, oteltujen otteluiden määrää, voittojen määrää sekä toimitsijaraadin arvioita osallistujista. Vaikka et olisikaan ollut aikaisemmissa kisoissa mukana, kannattaa osallistua. Tapahtuma palvelee esimerkiksi mainiona valmistautumisena SM-kisoihin.

Salikisoihin ei tarvitse ilmoittautua erikseen vaan riittää, että saapuu lauantaina hyvissä ajoin paikalle ja ilmoittaa tiskille nimensä, ottelusarjansa ja painonsa. Salikisojen hinta on 10€. Paikalla on myös kahvio, josta voi ostaa virvokkeita ja pientä evästä käteisellä.

Kaikki sarjat aloittavat samaan aikaan niin, että toisella matolla käydään aloittelijoiden ja junioreiden matseja ja toisella ranking-sarjalaisten matseja. Molemmilla kentillä käytetään sähköpanssareita ja kypäriä, mutta jos ottelijalta puuttuvat sähkösukat voidaan pisteet antaa myös manuaalisesti.

Jos haluat tulla mukaan harjoittelemaan tuomarina toimimista tai muuten mukaan toimitsijaksi, ota yhteyttä!

saliliiga_18

Mitä: Taekwondourheilijoiden salikisaliigan ensimmäinen osakilpailu

Milloin: Lauantaina 9.6. alkaen klo 10:00

Missä: Taekwondourheilijoiden sali Konalassa, Ruosilankuja 3C, Helsinki

Hinta: 10€

Kenelle sopii: Kaikille kokeneille tai aloittaville ottelukilpailijoille ikään katsomatta

Lisätiedot ja yhteydenotot: info@taekwondourheilijat.fi, 0451827290

Taekwondourheilijoiden salikisat 7.4.

Saliliiga jatkuu huhtikuun osakilpailulla

Lauantaina 7.4. järjestetään Taekwondourheilijoiden kevään toinen salikisa. Tapahtuma palvelee erinomaisena valmistautumisena viikkoa myöhemmin järjestettävälle Nurmijärven kilpailulle. Lisäksi salikisa jatkaa jännittävää saliliigaa, jossa järjestetään yhteensä kolme osakilpailua keväällä. Viimeisen osakilpailun jälkeen paras poika, tyttö, mies ja nainen palkitaan tuotepalkinnolla, jonka tarjoaa Pro Dobok Finland. Palkitut valitaan vertailemalla tehtyjä pisteitä, oteltujen otteluiden määrää, voittojen määrää sekä toimitsijaraadin arvioita osallistujista.

Salikisoihin ei tarvitse ilmoittautua erikseen vaan riittää, että saapuu lauantaina hyvissä ajoin paikalle ja ilmoittaa tiskille nimensä, ottelusarjansa ja painonsa. Salikisojen hinta on 10€.

Kaikki sarjat aloittavat samaan aikaan niin, että toisella matolla käydään aloittelijoiden ja junioreiden matseja ja toisella ranking-sarjalaisten matseja. Molemmilla kentillä käytetään sähköpanssareita, mutta jos ottelijalta puuttuvat sähkösukat voidaan pisteet antaa myös manuaalisesti. R1-kentällä ovat myös sähkökypärät käytössä.

Jos haluat tulla mukaan harjoittelemaan tuomarina toimimista tai muuten mukaan toimitsijaksi, ota yhteyttä!

saliliiga_18

Mitä: Taekwondourheilijoiden salikisaliigan ensimmäinen osakilpailu

Milloin: Lauantaina 7.4. alkaen klo 10:00

Missä: Taekwondourheilijoiden sali Konalassa, Ruosilankuja 3C, Helsinki

Hinta: 10€

Kenelle sopii: Kaikille kokeneille tai aloittaville ottelukilpailijoille ikään katsomatta

Lisätiedot ja yhteydenotot: info@taekwondourheilijat.fi, 0451827290

Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Taekwondourheilijoiden salikisat 24.2.

Helmikuun salikisa avaa kevään salikisaliigan

Lauantaina 24.2. järjestetään Taekwondourheilijoiden kevään ensimmäinen salikisa. Kilpailu on vaihtanut paikkaa perinteisestä perjanta-illasta lauantaihin, jotta saadaan otella juuri niin kauan kuin virtaa riitää, ja kauempaakin on helppo lähteä mukaan kilpailemaan. Lisäksi kilpailu avaa uuden jännittävän salikisaliigan, jossa on kolme osakilpailua keväällä. Viimeisen osakilpailun jälkeen paras poika, tyttö, mies ja nainen palkitaan tuotepalkinnolla, jonka tarjoaa Pro Dobok Finland. Palkitut valitaan vertailemalla tehtyjä pisteitä, oteltujen otteluiden määrää, voittojen määrää sekä toimitsijaraadin arvioita osallistujista.

Salikisoihin ei tarvitse ilmoittautua erikseen vaan riittää, että on lauantaina hyvissä ajoin paikalla ja ilmoittaa tiskille nimensä, ottelusarjansa ja painonsa. Salikisojen hinta on 10€ / kilpailu tai 25€ / koko liiga.

Kaikki sarjat aloittavat samaan aikaan niin, että toisella matolla käydään aloittelijoiden ja junioreiden matseja ja toisella ranking-sarjalaisten matseja. Molemmilla kentillä käytetään sähköpanssareita, mutta jos ottelijalta puuttuvat sähkösukat voidaan pisteet antaa myös manuaalisesti. R1-kentällä ovat myös sähkökypärät käytössä.

Jos haluat tulla mukaan harjoittelemaan tuomarina toimimista tai muuten mukaan toimitsijaksi, ota yhteyttä!

saliliiga_18

Mitä: Taekwondourheilijoiden salikisaliigan ensimmäinen osakilpailu

Milloin: Lauantaina 24.2. alkaen klo 10:00

Missä: Taekwondourheilijoiden sali Konalassa, Ruosilankuja 3C, Helsinki

Hinta: 10€ / kilpailu tai 25€ / koko liiga

Kenelle sopii: Kaikille kokeneille tai aloittaville ottelukilpailijoille ikään katsomatta

Lisätiedot ja yhteydenotot: info@taekwondourheilijat.fi,

Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Salikisat perjantaina 17.11.

Perjantaina 17.11. Taekwondourheilijoiden salikisat

Tervetuloa mukaan marraskuun salikisoihin Konalaan! Osallistuminen on kaikille ilmaista, eikä erikseen tarvitse ilmoittautua. Myös muiden seurojen edustajat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan!

17:00-19:00 – E, D, ja C2 (7-12 vuotiaat ja 12-14-vuotiaat aloittelijat)

19:00-21:00 – C1, B1, B2, R1 ja H (12-14-vuotiaat kadetit, +15-vuotiaat)

Jos et ole varma, kumpaan ryhmään sinun kannattaisi tulla, kysy valmentajaltasi tai ota yhteyttä sähköpostitse. Erityisesti isokokoisempien C2-junnujen ja kadettisarjoihin siirtoa suunnittelevien kannattaa kysellä, josko sopivampia vastuksia löytyisi myöhemmältä vuorolta. Kannustamme kaikkia uusia harrastajia mukaan kisoihin, vaikkei vielä olisi edes tietoa mitä otteleminen tarkoittaa. Ensimmäisellä kerralla voi katsella tunnelmia tai vaikka itsekin otella, jos siltä tuntuu.

Klo 19:00 alkavalla vuorolla käytössä E-panssarit. Omat E-sukat ovat siis erittäin suositeltavia, jos haluat otella sähköpanssareilla. Muutamia hajakokoja lainasukkiakin löytyy.

Seuralta voi lainailla puuttuvia suojia, mutta kannustamme kaikkia ostamaan omat harjoitussuojat, joita tarvitaan säännöllisesti myös harjoituksissa. Kysy lisää salin varustekaupasta ja valmentajilta.

Huom! Salikisapäivänä ei järjestetä muita harjoituksia.

Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Salikisat perjantaina 20.10.

Perjantaina 20.10. Taekwondourheilijoiden salikisat

Tervetuloa mukaan lokakuun salikisoihin Konalaan. Osallistuminen on kaikille ilmaista, eikä erikseen tarvitse ilmoittautua. Myös muiden seurojen edustajat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan!

17:00-19:00 – E, D, ja C2 (7-12 vuotiaat ja 12-14-vuotiaat aloittelijat)

19:00-21:00 – C1, B1, B2, R1 ja H (12-14-vuotiaat kadetit, +15-vuotiaat)

Jos et ole varma, kumpaan ryhmään sinun kannattaisi tulla, kysy valmentajaltasi tai ota yhteyttä sähköpostitse. Erityisesti isokokoisempien C2-junnujen ja kadettisarjoihin siirtoa suunnittelevien kannattaa kysellä, josko sopivampia vastuksia löytyisi myöhemmältä vuorolta. Kannustamme kaikkia uusia harrastajia mukaan kisoihin, vaikkei vielä olisi edes tietoa mitä otteleminen tarkoittaa. Ensimmäisellä kerralla voi katsella tunnelmia tai vaikka itsekin otella, jos siltä tuntuu.

Klo 19:00 alkavalla vuorolla käytössä E-panssarit. Omat E-sukat ovat siis erittäin suositeltavia, jos haluat otella sähköpanssareilla. Muutamia hajakokoja lainasukkiakin löytyy.

Seuralta voi lainailla puuttuvia suojia, mutta kannustamme kaikkia ostamaan omat harjoitussuojat, joita tarvitaan säännöllisesti myös harjoituksissa. Kysy lisää salin varustekaupasta ja valmentajilta.

Huom! Salikisapäivänä ei järjestetä muita harjoituksia.

Kategoriat
Etusivu slider Uutiskirje Yleinen

Salikisat perjantaina 22.9.

Perjantaina 22.9. Taekwondourheilijoiden salikisat

Tervetuloa mukaan syyskauden ensimmäisiin salikiosihin Konalaan. Osallistuminen on kaikille ilmaista, eikä erikseen tarvitse ilmoittautua.

17:00-19:00 – E, D, ja C2 (7-12 vuotiaat ja 12-14-vuotiaat aloittelijat)

19:00-21:00 – C1, B1, B2, R1 ja H (12-14-vuotiaat kadetit, +15-vuotiaat)

Jos et ole varma, kumpaan ryhmään sinun kannattaisi tulla, kysy valmentajaltasi tai ota yhtyttä sähköpostitse. Erityisesti isokokoisempien C2-junnujen ja kadettisarjoihin siirtoa suunnittelevien kannattaa kysellä, josko sopivampia vastuksia löytyisi myöhemmältä vuorolta. Kannustamme kaikkia uusia harrastajia mukaan kisoihin, vaikkei vielä olisi edes tietoa mitä otteleminen tarkoittaa. Ensimmäisellä kerralla voi katsella tunnelmia tai vaikka itsekin otella, jos siltä tuntuu.

Klo 19:00 alkavalla vuorolla käytössä E-panssarit. Omat E-sukat ovat siis erittäin suositeltavia, jos haluat otella sähköpanssareilla. Muutamia hajakokoja lainasukkiakin löytyy.

Seuralta voi lainailla puuttuvia suojia, mutta kannustamme kaikkia ostamaan omat harjoitussuojat, joita tarvitaan säännöllisesti myös harjoituksissa. Kysy lisää salin varustekaupasta ja valmentajilta.

Huom! Salikisapäivänä ei järjestetä muita harjoituksia.

salikisat

Kategoriat
Yleinen

Salikisat 30.10.2015

Salikisoissa tapahtuu!
Salikisoissa tapahtuu!

Taekwondourheilijoiden salilla järjestetään perinteiset salikisat perjantaina 30.10.2015 ja päätettiin kokeilla hieman uutta toimintatapaa. Eli ennen salikisoja ryhdytään haalimaan kilpailijoita ja harrastajia sekä omasta seurasta että muista seuroista ja näistä kerätään osallistujalista, joka julkaistaan tällä sivulla. Tällä tavalla jokainen osallistumistaan epäröivä voi katsoa että löytyykö paikalta vastustajia läheltä omaa painoluokkaa.

Pyydämmekin siis että ilmoitatte reippaasti jollekin valmentajista joko osallistumisestanne tai poisjäämisestänne. Listaa päivitetään tarpeen mukaan. Oman seuramme lasten ei tarvitse ilmoittautua. E, D ja C2 -kilpailijoita ei julkaista, heitä on mukana varmasti riittävästi.

Osallistuminen on kaikille ilmaista.

17:00-19:00 – E, D, ja C2

19:00-21:00 – C1, B1, A1 ja H (voidaan aloittaa liukuvasti aikaisemminkin junnumatsien loppupäässä)

17:00-18:00 – 3-6 -vuotiaiden taitokisa (TU11 -molemmat ryhmät yhdistetty)

Osallistujatilanne 26.10.2015 klo 22.00

Kadetit ja juniorit

Luca Leskinen P -30 kg TU11
Rasmus Suhola P -33 kg Nurmijärvi
Ali Pirveisi P -41 kg TU11
Hannes Tolonen P -41 kg TU11
Juri Mattila P -49 kg TU11
Oskari Viinanen P -49 kg Nurmijärvi
Eddie Quinones P -53 ja -57 TU11
Sara Quinones T -34 kg TU11
Vilma Nieminen T -41 kg Nurmijärvi
Tuikku Holopainen T -44 kg Nurmijärvi
Emilia Lahti T -47 kg TU11

Aikuiset

Tanja Raivio N -53 kg TU11
Roosa Torttila N -57 kg Riihimäki
Jenna Aalto N -57 kg Loviisa
Riina Korhonen N -62 kg TU11
Maiju-Liina Knuutila N -62 kg Doboksport
Emily Mikkonen N -62 kg Doboksport
Rutt-Margit Grupmann N -67 kg TU11
Ida Andersson N -67 ka ja -73 kg TU11
Toni Lahtinen M -63 kg Loviisa
Sang Pham M -63 kg TU11
Sami Leskinen M -63 kg TU11
Pauli Raivio M -63 kg TU11
Sami Lahtinen M -68 kg Loviisa
Lasse Laaksonen M -68 kg TU11
Jan-eric Wargelin M -68 kg TU11
Niko Kasurinen M -74 kg Forssa
Tuomo Haaksi M -80 kg Forssa
Jouni Lahtinen M -80 kg Loviisa
Christian Kamphuis M -80 kg Vihti
Janne Rita M -87 kg TU11
Juho Ranta M +87 kg TU11
Kia Vuori N -49 kg Paimio
Jasmin Manninen N -55 kg Paimio
Kategoriat
Yleinen

Salikisat 3.10

Salikisat tänä perjantaina

Aiemmasta informaatiosta poiketen salikisat siirretään viikkoa aikaisemmaksi perjantaiksi 3.10, jottei salikilpailu satu samalle viikonlopulle kuin Porvoon liigakilpailu.

Aikataulu

17:00-19:00 – Kaikki junioriharrastajat

19:00-21:00 – Aikuisharrastajat ja puumse

Hinta

Omille harrastajille salikisat ovat ilmaiset. Muiden seurojen harrastajilta veloitetaan 10€.

Nyt on hyvä hetki ostaa omat suojat

Tarvittaessa harrastajat voivat käyttää seuran puhkikulutettuja lainasuojia, mutta omat ovat tietenkin suositeltava vaihtoehto. Suojia voi kysellä seuran varustekaupasta keneltä tahansa ohjaajalta. Hyvään alkuun pääsee ostamalla käsivarsi- ja säärisuojat, joita  tarvitaan usein harjoituksissakin.

DSCN0093
Tunnelmia viime kevään salikisoista

Kategoriat
Yleinen

Syyskuun salikisaraportti

salikisat 2Syyskuun salikisaraportti

Taekwondourheilijoiden syksyn 2014 salikisakausi on nyt avattu. Ensimmäiset kisa käytiin 12.9. perjantaina. Junnuja ja aikuisia oli paikalla tuvan täydeltä ja ottelut jatkuivatkin aina yhdeksään saakka. Hieno meininki ja tunnelma vallitsi salilla iltamyöhään.

Oli myös erittäin mukava nähdä Tapiolan taistelijat mittaamassa taitojaan Konalan matoilla. Porvoo, Loviisa ja Riihimäki olivat taas tuttuun tapaan myös edustettuina. Kiitos vain vieraileville tähdille.

Nyt uutena juttuna salikisoissa oli mukana myös pumse. Pumseja kävi tekemässä neljä rohkeaa kilpailijaa. Varsinaisesti ei vielä kisattu vaan kisailijat saivat palautetta ja arvion omasta suorituksesta.

Seuraavat karkelot käydään perjantaina 10.10. Vieläkään ei sali ollut aivan turvoksissa joten kaikki vain innolla mukaan!

Alla vielä tilastoja tämän vuoden salikisoista.

salikisatilasto

fiSuomi
Powered by TranslatePress