Ajatuksia urheilun eetoksista

Taekwondosalillamme Konalassa harjoittelee suuri määrä nuoria urheilijoita, joiden edesottamuksia treeneissä ja kilpailuissa olen katsellut paitsi fyysisen tekemisen näkökulmasta, myös näiden nuorten ihmisten innostuksen, intohimon sekä voittoon ja tappioon suhtautumisen näkökulmasta. Oman seuran nuoria persoonia seuratessani on mieleeni aika ajoin noussut erilaisia epämuotoisia ja hieman jäsentymättömiä, mutta samaan teemaan kietoutuvia ajatuksia tämän urheilijan persoonan kehittymisen tai henkisen puolen – jos niin haluaa sanoa – ohjaamisesta. Asia ei ollut aktiivisesta mielessäni lähtiessäni eräänä iltana hiihtolenkille ja työntäessäni nappikuulokkeet korviini.

Tunnelmaan virittävän alkumusiikin jälkeen Jari Sarasvuo alkoi puhua minulle. Ensin lämmittelyksi pehmoisia joistain keväthippusista ja SAK:n mannasta, mutta Sarasvuon tarina lämpeni yhtä nopeasti kuin hiihtäjä Petikon vitosen alkunousuissa ja eteni itselleni merkitykselliseen aihepiiriin. 7.3.2016 Jari Sarasvuo puhui siis YLE Puheen ohjelmassaan [http://areena.yle.fi/1-3329073] urheilun eetoksesta. Tai oikeastaan eetoksista, joista hän kuvaili viisi arkkityyppiä.

Eetosmallit

• Työn eetos
• Menestyksen eetos
• Virtuositeetin eetos
• Hauskuuden eetos
• Huolenpidon eetos

Nämä eivät toki olleet Sarasvuon omia ajatuskehitelmiä, eikä hän tietenkään näin väittänytkään. Katsoin lähteeksi kerrotun Kirsi Hämäläisen väitöskirjan [https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/18557] – Urheilija ja valmentaja urheilun maailmassa : eetokset, ihanteet ja kasvatus urheilijoiden tarinoissa” – esipuheen, jossa näitä käsitteitä hieman avataan. (Itse tutkimukseen on ehdottomasti tutustuttava myöhemmin paremmalla ajalla.) En tunnistanut itseäni täysin mistään ja tunnistin itseni kaikista. Kuten elämässä yleensäkään, eivät tosielämän ilmentymät tässäkään kohtaa liene tarkkoja kuvauksia teoreettisista ideoistaan, vaan yhdistelmiä ja muunnelmia puoliväkivalloin lokeroiduista teoriamalleistaan.

En aio tässä ruotia subjektiivista kokemustani mallien osuvuudesta omaan eetokseeni, tai päin vastoin. Enkä edes mahdollisuuksista nuorten urheilijoiden eetoksen ohjaamiseen tai muokkaamiseen, jätetään tälle jälkimmäiselle aiheelle oma kirjoitus myöhemmäksi. Nyt ajattelin kirjoittaa muutaman oman ajatuksen eetosmallin rakenteesta. En pääsääntöisesti ole mustavalkoisesti ajattelevaa tyyppiä, ja tässäkin kohtaa olen taipuvainen ajattelemaan, ettei mikään eetoksista ole absoluuttisesti paras, kirkkain ja tavoiteltavin malli. Sataprosenttisesti minkä tahansa eetoksen mukaan kulkeva urheilija törmännee näkymättömään seinään ennen koko potentiaalinsa ulosmittausta. Voisiko sen sijaan ajatella optimin olevan jonkinlainen koktail näitä arkkieetoksia, vaikkapa oheisenlainen eetospiirakka?

Optimaalinen eetosmalli, onko sellaista?

Millaisista palasista optimiurheilijan – jos sellaista nyt on olemassakaan – eetoksen sitten tulisi koostua, jos mikään valmiista malleista ei ole täysimääräisesti realisoituessaan täydellinen?

Työn eetokseen kuuluu ajatus työnteon ja kärsimyksen itseisarvosta. Menestyksellä ei ole merkitystä, jos sitä ei ole saavutettu tinkimättömällä ponnistelulla ja loputtomalla puurtamisella. Työn eetoksesta varmasti tarvitaan joitain osia. On päiviä, pidempiäkin jaksoja, joina harjoittelu ei tunnu mielekkäältä, tai ainakaan miellyttävältä ja hauskalta. Silloin ei ole pahitteeksi, jos työnteon eetos saa urheilijan vääntäytymään harjoituksiin, vaikka juuri sillä hetkellä ei tee mieli voittaa kilpailua tai näyttää kenellekään huikaisevia suorituksia. Kuitenkin puhtaana ilmentyessään työn eetos johtanee useammin sairastuvalle kuin palkintokorokkeelle. Pääkomponentiksi tästä ei siis ehkä ole?

Menestyksen eetos lienee kaikkein myrkyllisin täysimittaisesti elettynä. Tässä eetoksessa kaikki kumpuaa menestyksestä. Kaikki. Ihmisarvoa myöten. Jos vain voittamisella ja menestymisellä on merkitystä, on tällaisen ihmisen onnen hetket väistämättä turhan harvassa. Kokonaisuus jää onnettomaksi. Silti rippeitä tästäkin eetoksesta lienee mukana lähes kaikilla, jotka jonkinlaiseen kilpaurheiluun mukaan lähtevät. En ajattele näistä rippeistä suurta vaaraa olevan, kunhan ne eivät saa merkittävää jalansijaa ihmisen sisimmässä.

Virtuositeetin eetos on moraalisesti helppo ylevöittää ja nostaa jalustalle kannatettavimmaksi yksittäiseksi eetokseksi kilpaurheilun saralla. Kun ihmistä ajaa eteenpäin virtuositeetti, halu tehdä ylivertaisia suorituksia, ei urheilun keskiöön nouse harjoittelu eikä menestys, vaan suoritus. Tämä on lähtökohtana erinomainen. Tuolloin tällöin saattaa silti tämänkin eetoksen eteenpäin vievät voimat ehtyä, eikä pienistä avuista esimerkiksi puurtamisen tai menestymisen rintamilla ole haittaa.

Myös hauskuuden eetos kuulostaa lähtökohtaisesti kannatettavalta mallilta. Kun harjoittelu ja suorittaminen on hauskaa, seuraa siitä hyvin helposti määrällisesti ja laadullisesti tasokasta harjoittelua, joka taas johtaa menestykseen. Huipulla kilpailtaessa menestykseen tarvitaan hauskuuden lisäksi monesti viimeisen silauksen antava ikävältä tuntuva irvistysvaihe, joka ratkaisee lopulliset menestyjät. Jos hauskuuden eetoksen kaveriksi nousee hedonismi, eikä vaikkapa virtuositeetin tai menestyksen eetos, kääntyy voitto loppukirikamppailussa hyvin herkästi jollekulle muulle.

Huolenpidon eetos keskittyy yhteisöllisyyteen – toisistaan huolehtivassa ystäväpiirissä harjoittelemiseen ja kilpailemiseen. Tätä eetosta on eittämättä hyvä olla mukana myös yksilölajeissa, vaikka äkkipäätään ajatellen tämä varmastikin joukkuelajeissa korostuu. En parhaalla tahdollanikaan osaa nähdä vain ja ainoastaan tämän eetoksen ohjaamaa huippu-urheilijaa, vaikka lienee selvää, ettei reilu annos huolenpidon eetosta useinkaan pahitteeksi ole.

Eetospalikoiden suhteet ja vuorovaikutus

Urheilussa menestymisen vuokaavioon pitäisi mahduttaa järjetön määrä ytimessä ja taustalla vaikuttavua tekijöitä, mutta mitä näihin eetospalikoihin tulee, hahmottelin rakennetta seuraavasti. Kaiken pohjalla on harjoittelu (työn eetos), joka johtaa huikeaan suoritukseen (virtuositeetin eetos), joka johtaa menestykseen (menestyksen eetos). Tätä pinoa tukee sen laidoilta huolenpidon ja hauskuuden eetokset, jotka ikään kuin palauttavat pinon laidoilta putoamaan uhkaavan tekemisen takaisin menestykseen johtavaan pinomalliin. Tässä mallissa palikat voivat sitten olla eri kokoisia erilaisten persoonien mukaisesti.

Tämä kirjoitus on alunperin julkaistu Teemu Heinon blogissa osoitteessa HOJOMI.ES keväällä 2016. Painava asia ei vanhene!